Yhdysvalloissa poliisi otti keskiviikkona kiinni 62-vuotiaan miehen, jonka epäillään avanneen tulen metrossa New Yorkissa. Yhteensä 10 ihmistä sai vammoja tulituksessa ja 13 ihmistä sitä seuranneessa paniikissa tiistaina aamuruuhkan aikaan.
Kaksi poliisia huomasi epäillyn kävelevän kadulla Manhattanilla New Yorkin East Villagessa ja otti hänet kiinni.
Alustavien tietojen mukaan epäilty voi saada liittovaltion terrorisyytteet "terroristisesta tai väkivaltaisesta hyökkäyksestä joukkoliikenteessä". Siitä voidaan tuomita elinkautinen.
Ennen tulen avaamista mies heitti metrovaunuun kaksi savupanosta. Paniikissa olevat matkustajat syöksyivät ulos vaunusta Brooklynissä sijaitsevalla metroasemalla.
Poliisi on tunnistanut epäillyn, joka oli ennen tekojaan pannut Youtube-videopalveluun lukuisia poliittisia monologejaan, joissa hän arvosteli kaupungin johtoa.
Poliisi on löytänyt miehen käyttämän käsiaseen, kolme lipasta ja viidakkoveitsen asemalta, jolla ampuja pakeni vaunusta.
Viranomaisten mukaan epäilty ampuja toimi todennäköisesti yksin.