Putin ensimmäisille ulkomaanvierailuille Venäjän hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen

Kyseessä on Vladimir Putinin ensimmäinen valtiovierailu sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen Ukrainassa. LEHTIKUVA/AFP
Kyseessä on Vladimir Putinin ensimmäinen valtiovierailu sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen Ukrainassa. LEHTIKUVA/AFP
Jaa artikkeli

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee tällä viikolla Turkmenistanissa ja Tadzhikistanissa, kertoi Venäjän valtiontelevisio Rossija 1 sunnuntaina. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Putin vierailee ulkomailla sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen Ukrainassa helmikuun lopulla.

Asiasta uutisoi muun muassa brittilehti Guardian.

Putin suunnittelee vierailua myös Valko-Venäjälle kesä-heinäkuun vaihteessa.

Edellisen kerran Putin vieraili ulkomailla helmikuussa, jolloin hänet nähtiin Pekingin olympialaisten avausseremoniassa Kiinassa. Vierailullaan Putin tapasi myös Kiinan presidentti Xi Jinpingin lämpimissä merkeissä. Presidentit kritisoivat tuolloin yhdessä Yhdysvaltain toimia sekä Euroopassa että Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Putin kehui vierailullaan Venäjän ja Kiinan ystävyyden kehittyneen strategiseksi kumppanuudeksi.

- - -

Korjattu juttua kello 9.01: Kyseessä on Putinin ensimmäinen ulkomaanvierailu Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, ei ensimmäinen valtiovierailu. Putinin on tarkoitus vierailla Turkmenistanissa, ei Azerbaidzhanissa, kuten jutussa aiemmin sanottiin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje