Ennusteet: Macron voittamassa parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen Ranskassa – tiukka vaalitulos ei lupaa ehdotonta enemmistöä Macronin vaaliliitolle

Ranskalaiset ovat tänään äänestäneet parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella. LEHTIKUVA/AFP
Ranskalaiset ovat tänään äänestäneet parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella. LEHTIKUVA/AFP
Jaa artikkeli

Ennusteiden mukaan Ranskan presidentin Emmanuel Macronin johtama keskustaoikeistolainen vaaliliitto oli voittamassa parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen, kertoi uutistoimisto AFP sunnuntai-iltana. Tuoreeltaan oli epäselvää, riittääkö kannatus ehdottomaan enemmistöön asti.

Macronin vaaliliitto olisi ennusteiden mukaan saamassa ensimmäisellä kierroksella lähes saman äänimäärän kuin vasemmistopuolueiden ja vihreiden muodostama Nupes-vaaliliitto johtajanaan viime huhtikuun presidentinvaaleissa täpärästi kolmanneksi jäänyt pitkäaikainen vasemmistopoliitikko Jean-Luc Melenchon.

.

Nupes olisi sunnuntai-illan ennusteiden valossa saamassa 150–220 paikkaa, mikä tekisi siitä merkittävän oppositiovoiman parlamentissa.

Parlamenttivaalien toinen kierros järjestetään ensi sunnuntaina.

Mikäli Macron ei onnistu saamaan ehdotonta enemmistöä, vaalitulos voisi johtaa Ranskan sisäpolitiikassa pysähtyneisyyden aikaan ja tuottaisi Macronille merkittäviä vaikeuksia saada läpi omia poliittisia tavoitteitaan.

–  Emmanuel Macronille on lähetetty nyt erittäin vakava varoitus, politiikan tutkija Brice Teinturier kommentoi Ranskan televisiossa.

–  Enemmistö on enemmän kuin epävarma, hän jatkoi.

Marine Le Penin äärioikeistolainen Kansallinen liittouma oli saavuttamassa vaalivoiton ja saamassa ennusteiden mukaan 10–45 paikkaa nostaen paikkamääräänsä nykyisestä kahdeksasta paikasta.

Ranskalaiset eivät vaivautuneet uurnille

Sunnuntai-iltana äänestysprosentin ennustettiin jäävän vain noin 47 prosenttiin, mikä on jatkoa parikymmentä vuotta jatkuneelle kiinnostuksen puutteelle parlamenttivaaleja kohtaan.

–  Äänestin taktisesti presidentinvaaleissa, eikä se muuttanut mitään, kertoi 59-vuotias työtön Alain Mendez AFP:lle Toulousessa Lounais-Ranskassa.

–  Joten tänään (vaalipäivänä) teen mieluummin puutarhatöitä ja kokkaan lastenlapsilleni, Mendez jatkoi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje