Rishi Sunak ilmoitti asettuvansa ehdolle Britannian pääministeriksi

Rishi Sunak Lontoossa lähdössä kotoaan lauantaina. Lehtikuva/AFP
Rishi Sunak Lontoossa lähdössä kotoaan lauantaina. Lehtikuva/AFP

Britannian entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak on ilmoittanut asettuvansa ehdolle konservatiivien johtajaksi sekä uudeksi pääministeriksi.

Sunak kertoi asiasta Twitter-viestissään.

Viestiin liittämässään kirjeessä hän kertoi haluavansa korjata Britannian talouden, yhdistää konservatiivien rivit sekä johtaa maata "rehellisesti, vastuullisesti ja ammattimaisesti".

42-vuotiaan Sunakin mahdollisuudet ovat erittäin korkeat, koska vain hän on onnistunut saamaan ehdolle pääsemiseksi tarvittavan yli sadan konservatiivikansanedustajan tuen. Koska parlamentin alahuoneessa on 357 konservatiivia, pääministerikisaan mahtuu enintään kolme ehdokasta.

Aiemmin ehdokkuutensa vahvisti Penny Mordaunt, jolle BBC kertoo kertyneen tukea vain 23 kansanedustajalta sunnuntaina alkuiltaan mennessä.

Sunnuntaina Sunakin tukijoiden joukkoon astui myös tuore sisäministeri Grant Shapps.

–  Tarvitsemme henkilön, joka voi tarjota vakautta ja todistettua taloudellista osaamista näinä haastavina aikoina. Rishi Sunak on se henkilö, Shapps tviittasi.

Sunak tapasi lauantaina Boris Johnsonin

Sunak tapasi myöhään lauantaina entisen pääministerin Boris Johnsonin, jonka hallituksessa hän toimi valtiovarainministerinä, kertoivat brittimediat.

Myös Johnsonin on arveltu haikailevan uudelleen puolueen johtoon ja pääministeriksi Liz Trussin jouduttua eroamaan tällä viikolla.

Sunday Times kertoo Johnsonin tukijoiden neuvoneen tätä tarjoamaan Sunakille jotakin pestiä sopimuksen toivossa. Jotkut puolestaan toivoivat Sunakin pahoittelevan lähtöään Johnsonin hallituksesta viime kesänä, jotta Johnson asettuisi Sunakin tueksi.

Sunakin ja silloisen terveysministerin Sajid Javidin lähtöä seurasi ministerierojen aalto, joka lopulta johti myös Johnsonin eroon. Sunak jäi Johnsonin lähtöä seuranneessa pääministerikisassa kakkoseksi Trussille, jonka lupaukset leikata veroja ilman valtion menojen karsimista miellyttivät konservatiiveja.

Sunak varoitti Trussin suunnitelmien holtittomuudesta

Sunak varoitti useaan otteeseen, että Trussin suunnitelmat olivat holtittomia ja pahentaisivat inflaatiota ja vahingoittaisivat markkinoiden luottamusta Britannian talouteen. Sunakin varoitusten osuttua oikeaan hänen suosionsa on kasvanut.

Toisaalta jotkut pitävät häntä henkilönä, jolla ei ole kosketuspintaa tavallisten brittien elämään: hän on opiskellut yksityiskouluissa, pukeutuu kallisiin merkkivaatteisiin ja on naimisissa intialaisen miljardöörin tyttären kanssa.

Monet puolueen jäsenet ovat myös närkästyneitä Sunakin roolista Johnsonin syrjäyttämisessä.

Pääministeri selvillä ehkä maanantaina, viimeistään perjantaina

Johnsonin kampanjasta on kerrottu, että ex-pääministerillä olisi jo sata tukijaa takanaan. Julkisesti tukijoita ei kuitenkaan ole näin montaa: BBC:n laskujen mukaan sunnuntaina alkuiltaan mennessä Sunakilla oli 145 tukijaa ja Johnsonilla 57.

Trussin seuraajaehdokkaiden on ilmoittauduttava maanantaina Suomen aikaa kello 16:een mennessä. Jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi, puolue järjestää sähköisen jäsenäänestyksen. Puoluejohtajan ja pääministerin nimi on selvillä viimeistään perjantaina.

Oppositio ei ole tyytyväinen siihen, että konservatiivipuolue valitsee jälleen kerran maalle pääministerin. Muut puolueet ovat vaatineet maahan vaaleja, joita konservatiivit yrittävät välttää: viimeaikaisissa kyselyissä puolueen kannatus on romahtanut.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje