Ruotsalaisveljeksille mittavat vankeusrangaistukset vakoilusta Venäjän hyväksi – elinkautisen saanut veli aikoo valittaa tuomiostaan

Ruotsissa Tukholman käräjäoikeus on tuominnut kaksi veljestä vakoilusta Venäjän hyväksi. LEHTIKUVA / AFP
Ruotsissa Tukholman käräjäoikeus on tuominnut kaksi veljestä vakoilusta Venäjän hyväksi. LEHTIKUVA / AFP

Ruotsissa Tukholman käräjäoikeus tuomitsi torstaina kaksi veljestä vakoilusta Venäjän hyväksi.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan veljekset hankkivat tietoja viranomaisilta ja luovuttivat niitä Venäjälle ja sen sotilastiedustelupalvelu GRU:lle. Venäjälle arvioidaan luovutetun kymmeniä dokumentteja.

Juttua on kuvattu yhdeksi Ruotsin suurimmista vakoilujutuista.

Vanhempi veli tuomittiin elinkautiseen vankeuteen törkeästä vakoilusta ja luottamuksellisten, puolustukseen liittyvien tietojen väärinkäytöstä. Hän työskenteli vuosia Ruotsin keskeisissä turvallisuuselimissä, muun muassa turvallisuuspoliisi Säpossa ja puolustusvoimissa.

Miehen pikkuveli tuomittiin taas 9 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen törkeästä vakoilusta. Käräjäoikeuden mukaan pikkuveli auttoi tietojen keräämisessä ja luovuttamisessa eteenpäin.

Miehillä on iranilainen tausta, mutta he ovat Ruotsin kansalaisia ja asuneet Uppsalassa.

Vanhemman veljen asianajajan mukaan hän aikoo valittaa tuomiostaan, kertoo Aftonbladet. Nuoremman veljen asianajaja taas totesi miehen olevan "pettynyt tuomioon" ja kiistävän teon. Hän ei vielä kertonut, aikooko myös nuorempi veli valittaa tuomiostaan.

Osa tapahtumista jäi hämärän peittoon

Syytäjän keräämä todistusaineisto koostui muun muassa Säpon omasta tutkinnasta ja veljesten it-laitteisiin tehdyistä tutkinnoista.

Tutkinnassa miehen yksityiseltä tietokoneelta löydettiin jälkiä siitä, että tämä olisi käsitellyt salaisiksi määrättyjä asiakirjoja.

Nuoremman veljen usb-tikulta löytyi "päiväkirjamerkintöjä", jotka viittasivat tämän syyllisyyteen.

Käräjäoikeuden puheenjohtajan Måns Wigenin mukaan kaikkea todistusaineistoa ei saatu kerättyä kasaan. Todistusaineistoa saatiin kuitenkin tarpeeksi, jotta Peyman Kia, 42, ja hänen pikkuveljensä Payam Kia, 35, voitiin todeta syyllisiksi.

–  Syyttäjän todistusaineisto on verrattavissa suureen palapeliin, joka koostuu muutamasta laajemmasta palasta ja suuresta joukosta pieniä palasia. On selvää, että käräjäoikeuden arvioinnin jälkeen osa palasista puuttuu, ja siksi emme ole saaneet muodostettua täyttä kokonaiskuvaa siitä, mitä tapahtui, Wigen kuvasi lehdistötiedotteessa.

Esitutkintamateriaali: Pikkuveli googlasi, miten kadota Ruotsissa

STT:n Säpolta aiemmin tilaaman esitutkintamateriaalin perusteella poliisi uskoo, että vanhempi veli otti työpaikaltaan asiakirjoja, minkä jälkeen pikkuveli alkoi järjestellä niiden luovutusta eteenpäin. Pikkuveljeltä löydettyjen muistiinpanojen perusteella hän järjesti tietojen jättämisen wc-tiloihin, joista ne oli määrä noutaa niin, että veljekset ja luovuttaja eivät ole tekemissä keskenään.

Esitutkintamateriaalin mukaan nuorempi veljistä heitti myös hallussaan olleen kovalevyn roskikseen Uppsalan alueella sen jälkeen, kun hänen isoveljensä pidätettiin syksyllä 2021.

Kun häneltä kysyttiin kuulusteluissa, miksi hän toimi näin, vastasi mies, että hän ei halunnut poliisin pääsevän tutkimaan yksityisiä asioitaan. Hän kuitenkin kiisti, että tiedoissa olisi ollut mitään erityistä tai rikoksiin liittyvää.

Nuoremman veljen koneen Google-hauista löytyi myös poliisia kiinnostavia asioita. Sen jälkeen, kun hänen isoveljensä oli pidätetty, teki nuorempi veli Google-hakuja muun muassa hakusanoilla "katoaminen Ruotsissa", "musiikki vankeudessa" ja "kuinka kauan helikopteri voi lentää".

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje