Sisäministerin paluu herätti kiistelyä Britannian parlamentissa, pääministeri Sunak vastasi ensimmäistä kertaa opposition kysymyksiin

Sunakin uusi hallitus kokoontui tänään ensimmäiseen istuntoonsa Downing Streetillä. LEHTIKUVA/AFP
Sunakin uusi hallitus kokoontui tänään ensimmäiseen istuntoonsa Downing Streetillä. LEHTIKUVA/AFP

Britanniassa pääministeri Rishi Sunak on puolustanut parlamentin alahuoneessa päätöstään nimittää vajaa viikko sitten eronnut sisäministeri Suella Braverman uudelleen tehtäväänsä. Sunakin mukaan Braverman oli tehnyt virheen ja myöntänyt sen.

Opposition työväenpuolueen Keir Starmer arvosteli päätöstä antaa tehtävä takaisin Bravermanille, joka oli rikkonut tietoturvasääntöjä lähettämällä luottamuksellisia hallituksen tietoja yksityiseltä sähköpostitililtään. Starmer tivasi uudelta pääministeriltä, oliko tätä varoitettu turvallisuusviranomaisten toimesta Bravermanin nimittämisestä.

Sunak väisti kysymyksen, mikä oppositiojohtajan mukaan osoitti, että pääministerin prioriteettijärjestys on "puolue ensin, maa sen jälkeen".

Sunakin ensimmäinen kyselytunti alahuoneessa alkoi kuitenkin sopuisasti, kun Starmer totesi olevansa ylpeä siitä, että Britannia on saanut ensimmäisen brittiläisaasialaisen taustan omaavan pääministerin. Asian merkitystä korostivat myös muut puhujat niin oppositiosta kuin hallituspuolue konservatiivien riveistä.

Ennen kyselytunnin alkamista nykyinen valtiovarainministeri Jeremy Hunt ilmoitti, ettei hallituksen odotettua budjettisuunnitelmaa julkistetakaan ensi viikolla vaan vasta 17. marraskuuta. Suunnitelman on määrä sisältää uuden hallituksen suunnitelmat verotuksen ja julkisten menojen suhteen.

Budjettisuunnitelmien lykkäys ei ainakaan välittömästi hermostuttanut markkinoita, jotka ovat rauhoittuneet Liz Trussin erottua pääministerin paikalta. Etukäteen vuotaneiden tietojen mukaan suunnitelmissa on pitkä lista leikkauksia julkisiin menoihin, jotta talouden alijäämä saataisiin supistumaan. Esimerkiksi aiempi tavoite puolustusmenojen nostamiseksi kolmen prosentin tasolle bruttokansantuotteesta ei hallituslähteiden mukaan ole sitova lupaus.

Pääministeri sai kuulla olevansa rikas

Sunakia muistutettiin alahuoneessa myös hänen valtavasta varallisuudestaan ja sen ristiriidasta koviin taloudellisiin aikoihin verrattuna. Työväenpuolueen Richard Burgonin mukaan uusi pääministeri tietää henkilökohtaisesti hyvin, että superrikkailla olisi varaa maksaa enemmän veroja.

Burgon muistutti, että tavallisen sairaanhoitajan pitäisi työskennellä 20  000 vuotta saadakseen kokoon saman varallisuuden kuin Sunakilla.

–  Eikö olisi oikeudenmukaisempaa, että pääministeri ilmoittaisi uusien leikkausten ja niukkuuden sijaan varallisuusverosta yhteiskuntamme rikkaimmille, Burgon kyseli.

Vihreiden kansanedustajalle Caroline Lucasille pääministeri lupasi hallituksen jatkavan fossiilisten energialähteiden hyödyntämisessä käytetyn niin kutsutun vesisärötyksen kieltoa. Liz Turssin hallitus ehti päättää sallia kiistellyn tekniikan käytön.

Ulkopoliittisen yhteydenpidon Sunak aloitti nimittämisensä jälkeen jo tiistaina puhumalla puhelimitse sekä Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin että Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa.

---

Lähteenä myös Guardian, BBC

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje