Sri Lankassa mielenosoittajat vallanneet useita rakennuksia – maa julisti kansallisen hätätilan vain tunteja sen jälkeen, kun presidentti Rajapaksa pakeni maasta

Jaa artikkeli

Sri Lankan parlamentin puhemies kertoo presidentti Gotabaya Rajapaksan vahvistaneen puhelimitse, että hän eroaa tehtävästään.

Eron virallistamiseksi puhemies Mahinda Yapanin tulee vielä saada asiasta kirjallinen dokumentti, jonka Rajapaksa on luvannut toimittaa hänelle päivän aikana.

Yapan kertoi asiasta maan televisiossa CNN:n mukaan.

Sri Lankan presidenttinä toiminut Rajapaksa pakeni varhain tänä aamuna maasta Malediiveille sotilaskoneella laajojen mielenosoitusten jatkuessa.

Rajapaksan seuraaja on valittava parlamentin äänestyksellä kuukauden kuluessa presidentin erosta.

Pääministerinä toiminut Ranil Wickremesinghe nimitettiin Rajapaksan paon jälkeen maan virkaatekeväksi presidentiksi perustuslain mukaisesti.

Mielenosoittajat murtautuivat pääministerin toimistoon ja televisiostudioon

Tuhannet hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat hyökänneet pääministerinä toimineen Wickremesinghen toimistoon sen jälkeen, kun hänet oli nimitetty virkaatekeväksi presidentiksi, todistajat kertovat uutistoimisto AFP:n mukaan.

Mielenosoittajat pääsivät sotilaiden vartioinnista huolimatta läpi pääministerin toimistoon nostamaan maan lippuja. Poliisi ja muu puolustus ei onnistunut pidättelemään väkijoukkoa edes kyynelkaasulla ja vesitykillä.

Mielenosoittajat murtautuivat AFP:n mukaan myös valtion päätelevisioasemalle ja ottivat lyhyeksi aikaa lähetykset haltuunsa. Tunnistamaton mies tunkeutui kansallisen Rupavahini-televisioverkon studioon live-ohjelman aikana ja määräsi, että vain mielenosoitukseen liittyviä uutisia tulisi lähettää. Lähetys katkaistiin ja korvattiin nauhoitetulla ohjelmalla.

Presidentin ensimmäinen pakoyritys epäonnistui

73-vuotias Rajapaksa suuntasi Antonov-32-lentokoneella Colombon kansainväliseltä lentokentältä kohti Malediiveja, jonne hänen koneensa laskeutui paikallisten viranomaisten mukaan varhain keskiviikkona.

Colombon lentokenttäviranomaisten mukaan koneen lähtö oli viivästynyt ja lentokone oli seissyt kiitoradalla yli tunnin ajan. Viivästyksen taustalla olivat epäselvyydet siitä, onko koneella lupaa laskeutua Malediiveille.

–  Oli joitain jännittyneitä hetkiä, mutta lopulta kaikki järjestyi, nimettömänä asiaa kommentoinut lentokenttäviranomainen sanoi.

Hänen mukaansa monet Rajapaksan kanssa liikkuneesta seurueesta eivät matkustaneet presidentin mukana.

Malediiveille saavuttuaan presidentti sekä hänen vaimonsa ja henkivartijansa kuljetettiin kentältä poliisisaattueessa, kertoi lentokenttäviranomainen uutistoimisto AFP:lle. Kohde, johon presidenttiparia saatettiin, ei ole tiedossa.

Uutistoimiston aiempien viranomaislähteiltä saatujen tietojen mukaan koneessa olisi ollut kaikkiaan neljä matkustajaa.

Rajapaksa yritti jo aiemmin paeta maasta lentokoneella, mutta yritys epäonnistui.

Hän yritti tiistaina lentää Arabiemiraatteihin Dubaihin, mutta matkustusviranomaiset eivät suostuneet menemään lentoaseman vip-henkilöiden tilaan leimaamaan Rajapaksan passia. Presidentti taas ei halunnut mennä lentoaseman julkisten tilojen läpi passin leimaukseen, koska pelkäsi väkijoukon kostotoimia.

Myös presidentin nuorin veli, ex-talousministeri Basil Rajapaksa yritti poistua maasta tiistaina, mutta sai samankaltaisen vastaanoton kuin presidenttiveljensä.

Maahan julistettiin kansallinen hätätila

Sri Lanka julisti aiemmin tänään kansallisen hätätilan vain tunteja sen jälkeen, kun presidentti Rajapaksa pakeni maasta.

Pääministerinä toimineen Wickremesinghen kanslian tiedottaja Dinouk Colombage kertoi AFP:lle, että hätätila julistettiin maan tilanteen hoitamiseksi.

Poliisin mukaan maan läntiseen provinssiin on julistettu ulkonaliikkumiskielto, jonka pituutta ei ole määritelty. Maan suurin kaupunki Colombo sijaitsee läntisessä provinssissa.

Maan virallinen lainsäädännöllinen pääkaupunki on Colombon kyljessä sijaitseva Sri Jayawardenepura Kotte -niminen hallinnollinen kaupunki, mutta käytännössä Colomboa pidetään maan pääkaupunkina.

Presidentti luvannut erota tehtävästään tänään

Presidentti on jo aiemmin luvannut erota tehtävästään tänään keskiviikkona ja tasoittaa tietä "rauhanomaiselle vallansiirrolle". Hän on ollut laajojen mielenosoitusten kohteena maassa, joka kärsii historiansa pahimmasta talouskriisistä.

Presidentti pakeni lauantaina mielenosoittajia, jotka tunkeutuivat hänen virka-asuntoonsa Colombossa.

Rajapaksaa ei voida pidättää presidentin virassa ollessa, joten hänen on uskottu haluavan päästä ulkomaille ennen kuin eroaa tehtävästään. Tällöin hän voisi välttää pidätyksen.

Pääministeri Wickremesinghen esikunta vahvisti maanantaina, että presidentti olisi eroamassa keskiviikkona. Esikunta kertoi saaneensa asiasta virallisen vahvistuksen paossa olleelta presidentiltä.

Wickremesinghe nimitettiin pääministeriksi toukokuussa. Edellinen pääministeri, hänkin presidentti Rajapaksan veli, Mahinda Rajapaksa jätti virkansa samassa kuussa levottomuuksien vuoksi.

Ennennäkemättömän talouskriisin kanssa kamppailevassa maassa on jo kuukausia kärsitty sähkökatkoksista, inflaatiosta sekä kriittisestä ruoka- ja bensiinipulasta.

--------

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje