Taistelut Ukrainassa jatkuneet Putinin julistamasta tulitauosta huolimatta, kertoo Britannian puolustusministeriö

Britannian puolustusministeriön mukaan taistelut Ukrainassa ovat jatkuneet tavanomaisesti myös Putinin julistettua yksipuolisen tulitauon.  LEHTIKUVA / AFP
Britannian puolustusministeriön mukaan taistelut Ukrainassa ovat jatkuneet tavanomaisesti myös Putinin julistettua yksipuolisen tulitauon. LEHTIKUVA / AFP

Taistelut Ukrainassa ovat jatkuneet edelleen "tavalliseen tapaan" Venäjän presidentin Vladimir Putinin ortodoksisen joulun ajaksi julistamasta tulitauosta huolimatta, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedusteluraportissaan Twitterissä.

Ukrainan viranomaisten mukaan Venäjä jatkoi hyökkäyksiään siviilialueille Itä- ja Etelä-Ukrainassa, surmaten ainakin kolme ihmistä ja haavoittaen 14 muuta ihmistä vuorokauden aikana, kertoi ukrainalaisten Kyiv Independent -uutissivusto. Ukrainan puolustusministeriön mukaan Bahmutissa kuoli 61-vuotias nainen sekä 66-vuotias mies.

Kiivaimpia taisteluita on edelleen käyty Kreminnan kaupungin ympäristössä Luhanskissa Ukrainan itäosassa. Yhteenotot ovat keskittyneet kaupungin länsipuolella sijaitsevalle metsäiselle alueelle.

Havupuumetsä tarjoaa talvellakin jonkin verran suojaa ilmasta tapahtuvaa tiedustelua vastaan, joten kummallakin osapuolella lienee vaikeuksia suunnata tykkitultaan tarkasti. Siksi taistelut ovat muuttuneet jalkaväen yhteenotoiksi, joissa on usein mukana lähitaisteluita.

Venäjän sotilasjohto pitänee Kreminnan taisteluita uhkana Bahmutin kaupungin rintamalohkolle, joka on venäläisille avainasemassa, jos he pyrkivät miehittämään loputkin Donetskin alueesta, puolustusministeriö uskoo.

Venäjä tyrmäsi Ukrainan syytökset tykistötulen jatkamisesta tulitauosta huolimatta.

– Siitä huolimatta, että Ukrainan asevoimat on pommittanut asuinalueita sekä Venäjän asemia, (Venäjä) jatkaa julistetun tulitauon toimeenpanoa, Venäjän puolustusministeriö sanoi lausunnossaan tänään lauantaina.

Suomelta uutta apua

Suomi valmistelee uutta apupakettia Ukrainalle, ja päätökset tehdään lähiviikkoina. Puolustusministeri Mikko Savolan (kesk.) mukaan kahdettatoista apupakettia valmistellaan yhdessä Puolustusvoimien kanssa niin, ettei se heikennä Suomen puolustuskykyä.

Savolan mukaan kansainvälisiä keskusteluja käydään kaiken aikaa. Tukipaketin sisällöstä ei turvallisuussyistä kerrota julkisesti, Savola kirjoitti Twitterissä.

Putin yksin joulukirkossa

Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui lauantain vastaisena yönä ortodoksiseen joulukirkkoon yksin Neitsyt Marian Ilmestyskirkossa Moskovassa. Aikaisempina vuosina Putin on ottanut osaa seremoniaan joko jossain Venäjän maakunnassa tai Moskovan ulkopuolella.

Lauantaina julkaistussa jouluviestissään Putin muun muassa sanoi ortodoksisen joulun "inspiroivan hyviä tekoja ja aikomuksia". Samalla Putin kiitti Venäjän ortodoksikirkkoa, joka on tukenut Ukrainan sotaa.

Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill sanoi viime vuonna saarnassaan, että kaikkien Ukrainassa kuolleiden synnit pyyhkiytyvät ja he pääsevät taivaaseen.

--------------------

Korjattu aiempaa uutista klo https://17.06: Puolustusministeriön mukaan Bahmutissa surmansa saanut mies oli 66-vuotias, ei 61-vuotias.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje