Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää – uusiutuvat luonnonvarat on käytetty loppuun tämän vuoden osalta, WWF sanoo

Ylikulutuspäivä lasketaan vuosittain tuoreiden tietojen perusteella, eli mitä enemmän kulutamme, sitä aikaisemmin ylikulutuspäivää vietetään.  LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ylikulutuspäivä lasketaan vuosittain tuoreiden tietojen perusteella, eli mitä enemmän kulutamme, sitä aikaisemmin ylikulutuspäivää vietetään. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Jaa artikkeli

Tänään vietetään jälleen maailman ylikulutuspäivää, kertoo kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF. Ylikulutuspäivä viestittää siitä, että maapallon uusiutuvat luonnonvarat on käytetty loppuun tämän vuoden osalta.

Ylikulutuspäivä lasketaan vuosittain tuoreiden tietojen perusteella, eli mitä enemmän kulutamme, sitä aikaisemmin ylikulutuspäivää vietetään. Nykyisellä kulutuksen tasolla tarvitsisimme WWF:n mukaan 1,75 maapalloa. Jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvittaisiin puolestaan yli kolme ja puoli maapalloa.

WWF:n suojelun neuvonantajan Jussi Nikulan mukaan Venäjän fossiilienergiasta luopuminen nopealla aikataululla toimii testinä maailman muutosvalmiudelle.

–  Nyt testataan, olemmeko vieläkään valmiita irtautumaan fossiilienergiasta, vai takerrutaanko taas kerran vanhaan, ympäristölle ja ihmisille haitalliseen tapaan toimia, ja ryhdytään esimerkiksi keinotekoisesti alentamaan polttoaineen hintaa, Nikula sanoo WWF:n tiedotteessa.

Tulvariskit kasvaneet ja vedenlaatu heikentynyt

Fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja maakaasun, tuotannolla ja käytöllä on merkittävä rooli ylikulutuksessa. Ilmastotiede ja ympäristöjärjestöt ovat jo vuosikausien ajan painottaneet fossiilienergian käytön alasajon välttämättömyyttä ja kiireellisyyttä.

–  Suomessa ylikulutus aiheuttaa muun muassa metsäluonnon köyhtymistä, kalakantojen uhanalaistumista ja arvokkaiden luontotyyppien vähenemistä. Esimerkiksi tulvariskit ovat kasvaneet ja vedenlaatu heikentynyt, kun metsiä ja soita on ojitettu, ja niiden kyky pidättää vettä on heikentynyt, Nikula kertoo.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje