Yhdysvalloissa kongressitaloon viime vuoden loppiaisena tehdyn hyökkäyksen keskiössä oli maan entinen presidentti Donald Trump ja tämän väitteet vaalivilpistä, sanoi tutkintakomitean johto avauspuheenvuoroissaan.
"Vallankaappausyrityksellä" pyrittiin jatkamaan Trumpin presidenttiyttä, vaikka presidentti Joe Biden oli voittanut vuoden 2020 vaalit.
– Presidentti Trump kutsui ja keräsi väkijoukon kokoon ja oli hyökkäyksen käynnistävä tekijä, sanoi komitean varajohtaja ja republikaanikongressiedustaja Liz Cheney omassa avauspuheenvuorossaan.
Julkiset kuulemiset kongressitaloon tehdyn hyökkäyksen tutkinnan tuloksista alkoivat lähes vuoden kestäneen tutkinnan jälkeen perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
"Salaliitto kansan tahdon estämiseksi ei ole ohi"
Kuulemiset avannut tutkintakomitean johtaja ja demokraattipoliitikko Bennie Thompson syytti Trumpin olevan salaliiton keskiössä.
– Tammikuun 6. päivä oli vallankaappausyrityksen kulminaatiopiste. Röyhkeä yritys kaataa valtionjohto, kuten eräs mellakoitsijoista asian ilmaisi. Väkivalta ei ollut sattumaa.
Thompsonin mukaan tapahtunutta ei voi lakaista maton alle ja yhdysvaltalaiset ansaitsevat vastauksia. Thompson sanoi myös, että maan demokratia on yhä vaarassa.
– Salaliitto kansan tahdon estämiseksi ei ole ohi. Tässä maassa on henkilöitä, jotka janoavat valtaa, mutta eivät rakasta tai arvosta sitä, mikä tekee maastamme mahtavan, Thompson sanoi.
Ivanka Trump ei usko isänsä väitteitä äänestyspetoksesta
Avauskuulemisessa nähtiin muun muassa videoituja todistuspuheenvuoroja Trumpin arvostamilta ja luotetuilta neuvonantajilta, kuten entiseltä oikeusministeriltä Bill Barrilta ja entisen presidentin vävyltä Jared Kushnerilta.
Komitea näytti myös karua ja osittain ennennäkemätöntä kuvamateriaalia puolentoista vuoden takaisesta väkivallasta kongressitalolta.
Monet Trumpin läheiset, kuten Kushner sekä Trumpin lapset Ivanka ja Don Jr., ovat tehneet yhteistyötä komitean tutkinnan kanssa.
Muun muassa New York Timesin mukaan ex-oikeusministeri Barr hylkäsi todistuspuheenvuorossaan Trumpin toistuvat väitteet vaalipetoksesta ja muisteli, kuinka oli kertonut Trumpille pitävänsä väitteitä "hevonpaskana".
Valkoisen talon neuvonantajana toiminut Trumpin tytär Ivanka kertoi myös videon välityksellä, ettei hän usko isänsä väitteitä siitä, että vaalit varastettiin äänetyspetoksen turvin, kertoo muun muassa Guardian-lehti.
Ivankan mukaan hänen näkokulmansa muuttui hänen kuultuaan, että Trumpin oikeusministerinä toiminut Barr oli selittänyt hänen isälleen toistuvasti, että Trump oli hävinnyt vaalit.
– Kunnioita oikeusministeri Barria. Eli hyväksyn sen, mitä hän sanoi, Ivanka Trump sanoi kongressin tutkijoille.
Todistaja: "Liukastelin ihmisten veressä"
Kuulemisten ensimmäisenä päivänä nähtiin kaksi todistajaa, jotka kertoivat hyökkäykseen osallistuneen äärioikeistolaisen Proud Boys -ryhmän toimista.
Brittiläinen dokumentaristi Nick Quested seurasi äärioikeistolaisryhmän jäseniä ennen loppiaisena tapahtunutta hyökkäystä sekä sen aikana.
Quested kertoi järkyttyneensä vihasta, jonka näki ryhmän jäsenten kasvoilla. Hän kuvaili, kuinka väkijoukko muuttui "mielenosoittajista mellakoitsijoiksi ja lopulta vallankaappaajiksi".
Todistamaan pääsi myös Capitol-kukkulan poliisi Caroline Edwards, joka loukkaantui yhteenotossa Proud Boys -ryhmän jäsenten kanssa. Hän sai aivotärähdyksen, kun pyöräteline heitettiin hänen päälleen hyökkäyksen aikana.
Edwards kuvaili näkemäänsä sotatantereeksi ja kertoi nähneensä vastaavaa vain elokuvissa.
– En voinut uskoa silmiäni. Poliiseja makasi maassa verta vuotaen ja oksentaen. Näin ystävieni kasvoja veressä. Liukastelin ihmisten veressä, Edwards kuvaili tapahtunutta.
Trump: Tammikuun 6. päivän mielenosoittajat "maamme kaikkien aikojen mahtavin liike"
Ensimmäisten kuulemisten jälkeen Trump syytti perustamallaan Truth Social -nimisellä sosiaalisen median alustalla komiteaa puolueellisuudesta ja toisti väitteitään vaalipetoksesta. Trumpin mukaan komitea kieltäytyi esittämästä mitään "monista positiivisista todistajista tai lausunnoista".
Trump on toistuvasti ohittanut tutkintakomitean toimet perusteettomana ajojahtina. Kuulemisten avajaispäivänä Trump puolusti kongressikukkulan tapahtumia ja kutsui loppiaisena 2021 mieltään osoittaneita "maamme kaikkien aikojen mahtavimmaksi liikkeeksi".
Julkiset kuulemiset eroavat Trumpin kahdesta virkasyytteestä siinä, että entinen presidentti ei ole itse syytteessä.
Monien Trumpin vakaumuksellisimpien kannattajien odotetaan kyseenalaistavan tutkintaa ja siinä esitettyjä todisteita.
– Se on poliittisin ja vähiten laillinen komitea Yhdysvaltain historiassa, republikaanivähemmistön johtaja Kevin McCarthy sanoi toimittajille.
Komitea pyrkii todistamaan, että Trump auttoi mahdollistamaan kongressitalon hyökkäyksen väittämällä häviämiään presidentinvaaleja vilpilliseksi, vaikka hänen oman hallintonsa mukaan vaaliturvallisuus oli parempaa kuin koskaan.
Trumpin hallintoa syytetään sekaantumisesta myös moniin mahdollisesti laittomiin salahankkeisiin, kuten suunnitelmiin vaalikoneiden haltuunottamisesta ja vaa'ankieliosavaltioiden valitsijamiesten vaihtamisesta Trumpia kannattaviin valitsijamiehiin.
---
Korjattu klo 14.02: Bill Barr on entinen oikeusministeri.