Twitterin entinen turvallisuusjohtaja syyttää yhtiötä salailusta ja pitää sen toimintaa uhkana kansalliselle turvallisuudelle ja demokratialle

Twitterin entisen turvallisuusjohtajan mukaan yhtiö on muun muassa salannut räikeitä puutteita turvallisuudessaan sekä aliarvioinut roskapostitilien määrää.  LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Twitterin entisen turvallisuusjohtajan mukaan yhtiö on muun muassa salannut räikeitä puutteita turvallisuudessaan sekä aliarvioinut roskapostitilien määrää. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Viestipalveluyhtiö Twitter on johtanut harhaan sekä käyttäjiä että Yhdysvaltain viranomaisia, sanoo yhtiön entinen turvallisuusjohtaja Peiter Zatko. Zatko on antanut lausunnon asiasta muiden muassa Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC), ja yhdysvaltalaismediat CNN ja Washington Post julkaisivat haltuunsa saaman lausunnon eilen.

Zatkon mukaan Twitter on muun muassa salannut räikeitä puutteita turvallisuudessaan sekä aliarvioinut roskapostitilien määrää. Hän syyttää yhtiötä tahallisesta piittaamattomuudesta ja pitää sen toimintaa uhkana kansalliselle turvallisuudelle ja demokratialle, koska palvelu on altis esimerkiksi ulkomaiselle vaikuttamiselle. Zatko sanoo, että yhtiöllä voi tälläkin hetkellä olla ulkomaisia vakoojia palkkalistoillaan.

Zatko varoittaa lausunnossaan vanhentuneista palvelimista, hyökkäyksille alttiista ohjelmistoista sekä siitä, että yhtiön johto pyrkii piilottelemaan hakkerointiyrityksiä sekä Yhdysvaltain viranomaisilta että yhtiön hallitukselta. Lisäksi hän sanoo yhtiön mieluummin pyrkivän kasvattamaan käyttäjämääräänsä kuin hillitsemään roskapostitilejä.

Twitter kiistää väitteet

Paljastus voi vaikuttaa Twitterin ja Elon Muskin kiistaan. Varakas Musk on halunnut perua Twitter-kauppansa, ja keskeinen peruste tälle on juuri roskapostitilien määrä. Musk on toistuvasti syyttänyt yhtiötä bottitilien määrän aliarvioinnista.

Twitterin mielestä kaupan peruminen ilman korvausta ei enää onnistu, koska sopimus kaupasta on jo tehty.

Twitter on lausunnossaan kiistänyt Zatkon väitteet, kutsuu lausunnon ilmitulon ajankohtaa "opportunistiseksi" ja arvelee sen pyrkivän vahingoittamaan Twitteriä, sen asiakkaita ja osakkaita.

Zatkon lakimies kertoo CNN:lle, että Zatko aloitti tietojen antamisen ilmi ennen kuin Muskin Twitter-ostoksista oli merkkiäkään.

Mudge-lempinimellä tunnettu Zatko palkattiin Twitterin johtoportaaseen vuonna 2020. Twitter on kertonut Zatkon saaneen potkut tehottoman johtamisen ja kehnon suoriutumisen vuoksi. Zatko ja hänen lakimiehensä ovat vastanneet Twitterin arvosteluun huomauttamalla, että Zatko sai potkut kiisteltyään uuden toimitusjohtajan Parag Agrawalin kanssa.

Tiistain uutisten jälkeen Twitterin kurssi putosi yli seitsemän prosenttia. Myös Yhdysvaltain päättäjät ilmoittivat olevansa tiedosta huolissaan ja selvittävänsä asiaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje