Ukraina kertoo ottaneensa vihdoin käyttöön Saksasta lähetettyä pitkälle kehitettyä tykistöaseistusta. Kyse on tela-alusteisista Panzerhaubitze 2000 -haupitseista, kertoo Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov Twitterissä.
Saksa ilmoitti viime kuussa lähettävänsä seitsemän haupitsia Ukrainaan. Saksalla on varastoissa noin sata Panzerhaubitze 2000 -haupitsia, joista kuitenkin vain 40 on taisteluvalmiina.
Yhdysvallat, Ranska ja muut Ukrainan liittolaiset ovat luvanneet lisää raskasta aseistusta Ukrainalle. Yhdysvalloista asetoimituksia on määrä saapua Ukrainaan tässä kuussa.
Putin ylpeä sotilaistaan Ukrainassa
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo olevansa ylpeä sotilaidensa toiminnasta Ukrainassa. Hänen mukaansa "sotilaallisen erikoisoperaation" aikana sotilaat ovat toimineet "rohkeasti, ammattimaisesti, kuin todelliset sankarit".
Putin puhui tänään tilaisuudessa, jossa oli mukana sotilasakatemiasta valmistuneita.
Presidentti viittasi myös Ukrainan sodan aiheuttamiin Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Niistä Putinin mukaan selvitään.
Putin sanoi myös, että uusien uhkien ja riskien edessä Venäjä kehittää ja vahvistaa asevoimiaan. Uusi mannertenvälinen ballistinen Sarmat-ohjus otetaan käyttöön vuoden loppuun mennessä, Putin lisäsi.
Venäjän uskotaan pyrkivän valtaamaan Sjeverodonetskin tällä viikolla
Ukrainan viranomaiset uskovat Venäjän pyrkivän valtaamaan Itä-Ukrainan Sjeverodonetskin kaupungin tällä viikolla, kertoo ajatushautomo Institute for the Study of War.
Ajatushautomon mukaan Ukrainan varapuolustusministeri Hanna Malyar sanoi maanantaina Venäjän johdon asettaneen tämän viikon sunnuntain takarajaksi Luhanskin alueen valtaamiselle, mikä tarkoittaa todennäköisesti kiihtyviä taistelutoimia Sjeverodonetskin valtaamiseksi.
Luhanskin kuvernööri Serhi Haidai sanoi maanantaina, että Venäjä on vallannut Sjeverodonetskin kaupungin sen teollisuusaluetta lukuun ottamatta.
Uutiskanava CNN:n kertoo Haidain myös arvioineen maanantaina, että Venäjällä on tarpeeksi tulivoimaa "laajamittaiseen hyökkäykseen" Sjeverodonetskissa. Haidain mukaan Venäjä on tuonut alueelle runsaasti raskasta tykistökalustoa, joka on jo käytössä.
Venäjä on yrittänyt vallata Sjeverodonetskin kaupunkia yli kuukauden ajan.
Zelenskyi: Ukrainan ja EU:n välisiä raja-asemia pyritään modernisoimaan
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Puolan ja Ukrainan välisen Korczowan ja Krakovetsin raja-aseman kapasiteettia on kasvatettu 50 prosentilla.
Puolen yön aikaan julkaistussa puheessaan Zelenskyi kertoi tämän lisäävän merkittävästi vientiä ja tuontia rajan yli. Presidentin mukaan muita Ukrainan ja Euroopan unionin välisiä raja-asemia pyritään myös modernisoimaan.
– Tämä ei kosketa pelkästään meitä. Tämä mahdollistaa sen, että voimme toimia maailmanlaajuisesti ja taistella Venäjän toteuttaman satamien saarron aiheuttamaa ruokakriisiä vastaan, Zelenskyi sanoi puheessaan.
Ukraina ja Puola sopivat toissaviikolla kyseisen raja-aseman kapasiteetin kasvattamisesta osana Ukrainan avoimen rajan projektia.
Zelenskyi sanoi aiemmin maanantaina Afrikan unionille pitämässään puheessaan, että ruokaongelmista kärsivät Afrikka on joutunut Venäjän hyökkäyssodan panttivangiksi. Zelenskyi kertoi maan yrittävän rakentaa lisää kuljetuslogistiikkaa.
– Meillä on tällä hetkellä odottamassa viljasiiloissa 25 miljoonaa tonnia viljaa, Zelenskyi sanoi.
EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell sanoi maanantaina EU:n ulkoministerien kokouksessa Luxemburgissa, että Venäjä pitäisi saattaa vastuuseen, jos se jatkaa Ukrainan viljan kuljetusten estämistä.
Borrellin mukaan on Venäjältä todellinen sotarikos, että miljoonia tonneja vehnää on jäänyt jumiin Ukrainaan samalla kun osa maailmasta kärsii nälästä.
Peskov kommentoi kahta vangittua amerikkalaista
Venäjän presidentti Putinin tiedottaja Dmitri Peskov väittää NBC Newsin haastattelussa, että Geneven sopimukset eivät koske Ukrainan puolella sotineita kahta yhdysvaltalaista. Peskovin haastattelu on ensimmäinen kerta, kun Kreml kommentoi Venäjän vangitsemien kahden Yhdysvaltain armeijan veteraanin tapausta, NBC kertoo.
Peskovin mukaan vangittu kaksikko ei kuulu Ukrainan armeijaan, vaan he ovat palkkasotureita. Tämän vuoksi Geneven sopimuksen säännöt eivät Peskovin mukaan koske heitä.
Hänen mukaansa kaksikko on osallistunut "laittomaan toimintaan" ampumalla kohti Venäjän sotilaita Ukrainan alueella. Peskovin mukaan riippuu tutkimuksien tuloksista, voivatko nämä vangitut saada kuolemanrangaistuksen.
Geneven kansainväliset sopimukset säätelevät muun muassa sotavankien kohtelua.