Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo Venäjän joukolta vapautettujen alueiden pyrkivän nyt palauttamaan tavanomaisia toimintojaan taisteluiden jäljiltä. Perjantaina illalla julkistetussa viestissä Zelenskyi kertoi tavanneensa aiemmin päivällä viranomaisia, joiden kanssa hän keskusteli muun muassa talouteen liittyvistä aiheista.
Presidentin mukaan neljä viidesosaa ukrainalaisyrityksistä, erityisesti raskasta teollisuutta, on palannut töihin turvallisilla alueilla. Hän sanoo, että liikenneverkkoja rakennetaan nyt uudelleen. Taloutta vauhdittamalla nopeutetaan hänen mukaansa myös rauhan palauttamista.
– Mikä tilanne onkaan, kaikissa kaupungeissa ja yhteisöissä, joissa ei ole miehittäjiä tai väkivaltaisuuksia, on välttämätöntä palauttaa talous maksimitasolle.
Zelenskyi kertoi myös kylvökauden jatkuvan kaikilla maan alueilla, myös Itä-Ukrainassa Luhanskissa ja Donetskissa.
Lisäksi perjantain tapaamisessa oli keskusteltu Euroopan komission puheenjohtajalta Ursula von der Leyeniltä saadun kyselyn täyttämisestä. Zelenskyi kuvailee tätä tarpeelliseksi vaiheeksi maan valmistautumisessa EU-jäsenyysehdokkuuteen.
– Työ on lähes valmis, ja pian toimitamme vastaukset Euroopan unionin edustajille.
Humanitaarisen avun toimittaminen hankalaa
Britannian puolustusministeriön tuoreimmassa tilannekatsauksessa todetaan, että tieinfrastruktuuri Ukrainan konfliktialueilla on kärsinyt mittavia vahinkoja.
– Venäjän joukot ovat pahentaneet tätä (tilannetta) tuhoamalla siltoja, käyttämällä maamiinoja ja hylkäämällä ajoneuvoja avainreiteille vetäytyessään Pohjois-Ukrainasta, ministeriö kirjoittaa.
Britannian mukaan Tshernihivissä siltoja on tuhottu niin, että joen yli kulkee enää yksi kävelysilta. Liikenneinfran vahingoittuminen vaikuttaa nyt huomattavasti humanitaarisen avun toimittamista aiemmin Venäjän joukkojen saartamille alueille.
Myös Zelenskyi sanoo viestissään, että työmäärä tavallisen elämän palauttamiseksi on valtava. Hänen mukaansa yli 900 asutusaluetta, "erikokoisia mutta meille ja Ukrainalle yhtä tärkeitä", on vapautettu miehityksestä.
– Jatkamme miinojen poistamista. Palautamme sähkön, veden ja kaasun toimituksia. Palautamme poliisin, postin ja valtion ja paikallisviranomaisten työtä, hän kertoo.
Zelenskyin mukaan myös terveydenhuoltoa ja koulutusta pyritään palauttamaan siellä, missä se on mahdollista. Hän sanoo Venäjän joukkojen tuhonneen tai vahingoittaneen yli tuhatta koulutusinstituutiota eri puolilla maata.