Ukrainan sotakone on voideltu vapaaehtoistyöntekijöiden hiellä – laajat kansanjoukot ahkeroivat toimittaakseen sotilaille kaiken näiden tarvitseman

Odessan keskustassa on tuhrittu verenpunaisella maalilla Katariina Suuren muistomerkkiä. LEHTIKUVA/AFP
Odessan keskustassa on tuhrittu verenpunaisella maalilla Katariina Suuren muistomerkkiä. LEHTIKUVA/AFP

Sodassa eivät taistele vain sotilaat, vaan jokaisen aseistetun taistelijan takana seisoo tyypillisesti laaja verkko siviilejä, jotka uhraavat aikaansa, rahaansa ja hikeänsä pitääkseen sotilaat ruokittuina, lämpiminä ja terveinä.

Tämä pitää paikkansa varsinkin Ukrainassa, jossa laajat kansanjoukot ovat lähteneet mukaan sotaponnistusta tukevaan vapaaehtoistoimintaan. Vastaavasti Venäjä on viime aikoina kohdistanut vastaiskunsa sitä enemmän Ukrainan siviiliväestöön, mitä huonommin Venäjä on pärjännyt rintamalla. Venäläisiskut olivat marraskuun alussa vieneet sähköt miljoonilta ukrainalaisilta, ja presidentti Volodymyr Zelenskyi syytti BBC:n mukaan Venäjää energiaterrorismista.

STT vieraili Ukrainassa lokakuussa ukrainalaisten aktivistiryhmien luona. Yksi ryhmistä työskentelee maasta lähteneen israelilaisyhtiön tyhjentyneessä toimistossa Odessassa.

–  Sodan kolmantena päivänä aloimme kerätä lääkkeitä, lämpimiä vaatteita ja erilaista tavaraa. Aluksi käytimme omia rahojamme, mutta sitten tuli tieto sotilailta, että he tarvitsivat lämpökameraa, joka maksoi yli 42  000 hryvniaa (yli 1  100 euroa), kertoo STT:lle vapaaehtoistyöntekijä Svjatoslav Tsyfrak, 28, toiminnan alusta.

Jännittävä kamerakauppa

Kalliiseen lämpökameraan haettiin joukkorahoitusta sosiaalisen median kautta. Kun rahat olivat koossa ja sopiva lämpökamera löytynyt nettihuutokaupasta, Svjatoslav ja Ksenia Tolkach, 35, astelivat kohtaukseen, joka muistutti gangsterielokuvaa. Lämpökameran omistaja otti heidät vastaan autotallissa.

–  Koputimme oveen ja kuului ääni, että tulkaa sisään. Ovi suljettiin perässämme, ja myyjän lisäksi oli kaksi muuta miestä, joilla oli haulikot. Meille sanottiin, että nyt teidän pitää todistaa, että ette ole ryssiä. Tämä kuulustelu kesti noin viisi minuuttia, Svjatoslav kertoo.

Aktivistien piti kertoa koko elämäntarinansa, näyttää asiakirjoja ja kaiken lisäksi lausua ukrainankielisiä sanoja, joita venäläiset eivät tyypillisesti pysty lausumaan ilman selvää aksenttia.

–  He sanoivat, että halusivat vain varmistaa, ettei lämpökamera päädy venäläisille. Myyjä sanoi, että se on tosi hyvä kamera, jonka kanssa hän on metsästänyt, Svjatoslav kertoo.

Lämpökamera toimitettiin perille, ja se oli vasta alkua.

–  Sitten homma lähti liikkeelle ja sana levisi, ja sotilaat alkoivat ottaa meihin yhteyttä. Kaikilla oli omia tarpeitaan, joku tarvitsi lämpimiä vaatteita, joku kenkiä, joku lääkkeitä ja joku ruokaa, joku kuskin, joka kuljettaa ruokaa rintamalle joka päivä, Svjatoslav kertoo.

Ihmisten kansallisen alkuperän tunnistaminen tiettyjen sanojen lausunnan perusteella on aina raamatullisiin aikoihin juontava käytäntö erityisesti sodassa, ja tällaisia sanoja kutsutaan hepreankielisellä nimellä shibboleth. Käytäntöön viittaa myös odessalaisaktivistien ryhmän nimi, eteläistä perinneleipää tarkoittava Pivdenna Palyanytsya, joka on venäläisille vaikeasti lausuttava.

Ryhmä on kasvanut ja erikoistunut

Sodan varrella aktivistien tiimi on kasvanut yli 40 jäseneen.

–  Aloimme jo ensimmäisellä viikolla miettiä, miten jakaa tehtäviä mahdollisimman hyödyllisesti. Onko jollakulla auto, onko joku kuski, onko jollakulla yhteyksiä sairaaloihin? Aloimme jakaa tehtäviä. On ihmisiä, jotka vastaavat sotilaiden puheluihin, ihmisiä jotka hakevat rahoitusta ja niin edelleen, kertoo Eugene Dudnik, 34.

–  Itse pidän yhteyttä sotilaisiin ja toimin varakuskina, jos joku lähtee rintamalle viemään tavaroita. Teen myös ostoksia ulkomailta, ja monet ihmiset Mykolajivista soittavat minulle, kun tarvitsevat apua, kuvailee Ksenia Tolkach tehtäviään.

Ryhmä esittelee STT:lle toimistollaan sotilasvarusteita, joita on toimitettu rintamalle. Vapaaehtoiset ovat muun muassa valmistaneet yhdessä metalliyhtiön kanssa sotilaiden suojaliiveissä käytettäviä panssarilevyjä. Vierailun aikaan lokakuussa purtavana pähkinänä oli erityisesti kiristyssiteiden valmistaminen tarpeeksi edulliseen hintaan.

Esikuvana oli sotilaskäyttöön suunniteltu CAT-kiristysside, joka kuitenkin on kaupoissa liian kallis, jotta niitä riittäisi Ukrainassa kaikille tarvitseville. Odessan aktivistien tavoitteena on valmistaa yhtä hyviä kiristyssiteitä, joiden hintalappu olisi noin kahdeksasosan kaupan tuotteista.

Osa mukana jo vuodesta 2014

Ukrainan kansalaisaktivismin kenttä oli hyvin pedattu sotaa varten jo ennen Venäjän laajan hyökkäyksen alkua helmikuun lopulla. Osa aktivisteista oli aloittanut toimintansa jo vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja käynnisti pönkittämänsä keinotekoisen separatistiliikkeen Donbassin alueella Itä-Ukrainassa.

Näin tekivät Odessassa toimivan Kraina https://4.5.0. -järjestön johtajat.

–  Vuoden 2014 alusta, heti kun sota alkoi, otin yhteyttä sotilassairaalaan ja kysyin heiltä, mitä he tarvitsevat. Tarvittiin lääkkeitä ja antibiootteja, maa ei ollut silloin valmis sellaiseen sotaan eivätkä haavoittuneet saaneet apua, kertoo STT:lle aktivisti Viktoria Krotova, 42.

Venäjän aloitettua laajan hyökkäyssotansa helmikuun lopulla aktivisti muutti toimintaansa siten, että keskitti apunsa rintamalle.

–  Jos sotilaat siellä eivät kestä, niin millään muulla ei ole enää merkitystä. – – Tärkeintä on auttaa sotilaita, koska jos sotilaat eivät pidä rintamaa, tulee lisää pakolaisia ja lisää tuhoja. Sotilaat voivat pysäyttää tuhon laajentumisen, Krotova sanoo.

Eniten rintamalla tarvitaan hänen mukaansa autoja.

–  Autot pelastavat elämiä, niillä voidaan nopeasti liikkua ja viedä haavoittuneita hoitoon.

Talvea vasten Odessan aktivistiryhmä oli ostamassa lämpimiä alusvaatteita ja univormuja, sillä talvivarusteita tuottaneet valtion tehtaat Harkovan seudulla eivät sodan vuoksi voi toimia koko kapasiteetillaan.

Kielikamppailun kenttä

Väestöltään hyvin venäjänkielinen Odessan rannikkokaupunki on ollut yksi Ukrainan sotaan liittyvän kulttuurikamppailun näyttämöistä. Aktivistien elämässä se näkyy siinä, että sota on ajanut ihmisiä suosimaan ukrainan kieltä venäjän kustannuksella.

–  (Sodan myötä) ymmärsimme, että kielellä on iso puolustava rooli. Kieli hyvin helposti jakaa meidät ja auttaa tunnistamaan, kuka on oma ja kuka vihollinen. – – Odessa on osa Ukrainaa, ja Odessassa pitäisi puhua ukrainaa. Kun meitä tapetaan venäjän kielen takia, niin eikö meidän silloin pitäisi päästä eroon venäjän kielestä? Krotova kertoo.

Kulttuurisodan symbolina Odessan keskustassa on tuhrittu verenpunaisella maalilla Venäjän keisarinna Katariina II:n (1729–1796) eli Katariina Suuren muistomerkkiä. Keisarillisen Venäjän alueita valloitussodissa laajentanut hallitsija nimesi osmaneilta eli silloiselta Turkilta vallatun Mustanmeren rannikon linnoituksen Odessaksi ja määräsi satamakaupungin perustamisen.

Historiallinen hallitsija kummittelee yhä satamakaupungissa venäläisyyden ja venäjänkielisyyden symbolina. Sen voi nähdä historian ironiana, sillä Katariina itse syntyi Preussissa Sophie Auguste Friederike von Anhalt-Zerbstinä ja puhui äidinkielenään saksaa, eikä koskaan edes vieraillut kaupungissa, jolle antoi nimen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje