Ukrainan vuosi on ollut täynnä taistelua, menetyksiä ja sisua – Yuliia Shchetyna kertoo vuodestaan kuukausi kuukaudelta: "Helmikuussa 2022 käperryin kylpyammeeseeni Kiovassa suojaan ohjuksilta"

Yuliia Shchetyna

Helmikuun 24:ttä edeltävänä iltana kävelin kotiin ja puhuin äidin kanssa puhelimessa. Kysyin: "Mami, entä jos alkaa sota ja Herson miehitetään, miten ja koska me tapaamme?"

Nyt on vuoden 2023 helmikuu, vuosi sodan alusta, enkä ole vieläkään nähnyt perhettäni.

Mitä muuta vuosi toi tullessaan, siitä kerron seuraavassa.

Helmikuu

Oma elämä: Heräsin aamulla yhdeksältä Kiovassa. Mitään aavistamatta otin puhelimen käteeni ja näin viestin: "Julia, onko sinulla kaikki kunnossa? Ukrainaa pommitetaan!" Niin sota tuli uniseen elämääni.

Seuraavan yön vietin voimistelumatolla kylpyhuoneessa (sääntö suojan hakemisesta kahden seinän välissä). Olin piilossa venäläisiltä ohjuksilta, luin uutisia joka minuutti ja toivoin, että sota loppuu muutaman päivän päästä.

Ukraina: Politiikan rintamalla Ukraina aloitti taistelun suvereniteetistaan. Presidentti Volodymyr Zelenskyi tiimeineen jäi Kiovaan, ja asevoimat vastasivat iskuun. Muistan, miten kylpyhuoneessa istuessani kuulin jatkuvasti räjähdyksiä, ja uutisissa kirjoitettiin sen olevan ilmatorjuntaa. Vasta nyt ymmärrän, miten lähellä Venäjän armeija oli sillä hetkellä.

"Tarvitsen aseita, en pakoautoa."

Volodymyr Zelenskyi

Ukrainan presidentti

Maaliskuu

Oma elämä: Maaliskuun tullen Kiovan kaupoista loppuvat tuotteet ja yhtenä iltana ystävättären kanssa päätimme lähteä. Kaksi tuntia asemalle, kolme yrityksiä mahtua täpötäyteen junaan, 12 tuntia junalla Lviviin ja 10 tuntia Varsovaan saakka, kaksi tuntia lentokoneella ja olen Suomessa. Maaliskuun ensimmäinen 2022 oli viimeinen päiväni Ukrainassa.

Ukraina: Sillä aikaa Ukrainan asevoimat torjuvat hyökkäyksen Kiovaan, ja venäläinen armeija asettuu taloksi Hersonissa. Mariupol on sekin iskun alla, siellä on katutaisteluita ja siellä on yhä ukrainalaisen toimituksemme toimittajia. Vielä maaliskuun loppuun he antoivat tietoa uutisiimme, mutta sitten yhteys heihin alkoi hävitä. Onneksi kaikki heistä onnistuivat pääsemään sieltä.

Haastattelen Mariupolin pormestarin neuvonantajaa.

"Kertoisitteko, miten lämmitys ja sähköt toimivat Mariupolissa? – Eivät mitenkään. Ne on tuhottu, eikä niitä pystytä korjaamaan."

Petro Andrjushtshenko

Mariupolin pormestarin neuvonantaja

Huhtikuu

Oma elämä: Olen jo toista kuukautta Suomessa. Elän tavallista toimittajan arkea: työstän haastatteluja tilanteesta miehitetyillä alueilla. Yhtäältä on mielenkiintoista tietää ensimmäisenä uutisia, ja toisaalta on vaikea nähdä, miten venäläiset sotilaat käyvät julmaa sotaa. Hyvistä asioista huhtikuu opetti minulle korvapuustin, joka on yhä suomalainen lempiherkkuni.

Ukraina: Kirkkain uutistapahtuma oli, kun Ukrainan armeija upotti venäläisen panssarilaiva Moskvan. Sillä hetkellä monen ukrainalaisen henki salpautui ja saimme toivoa sodan nopeasta lopusta. Hersonissa ihmiset alkoivat lähteä aktiivisesti ulos mielenilmauksiin, toistaa "Herson on Ukrainaa". Tuntui, että aurinkoista, eteläistä kaupunkiamme olisi mahdotonta kaapata.

"Ukrainan Etelä vastustaa aktiivisesti Venäjän aggressiota. Tässä mitassa ei samaa nähty Luhanskissa ja Donetskissa aiemmin."

Tatiana Katritshenko

Ihmisoikeuksien puolustaja

Toukokuu

Oma elämä: En lue enkä katsele venäläisiä uutisia, sillä en kykene ottamaan vastaan avointa valetta. Yhden jutun kuitenkin katsoin – miten miehittäjät avasivat oman venäläismielisen tv-kanavansa Hersonissa. Studio, jossa video on kuvattu, oli ensimmäinen työpaikkani. Kolme vuotta olin juontajana aamuohjelmassa ja toivotin sieltä hersonilaisille "hyvää huomenta". Ja nyt siellä seisoo venäläinen toimittaja ja vannottaa kuulijoilleen, että siellä tekivät töitä natsit. Miksi me olemme natseja?

Ukraina: Työrintamalla on Mariupol. Meidän azovilaisemme seisovat sitkeässä puolustuksessa, mutta 19. toukokuuta ylimmältä sotilaskomennolta tulee käsky taisteluosaston komentajille, jotka olivat Azovstalin terästehtaassa: "Säilyttäkää miehistön henki". Ukrainalaiset puolustajat lähtivät Azovstalin kellareista.

"Mariupolin puolustajat toteuttivat saamansa käskyn. Kaikista vaikeuksista huolimatta he 82 päivän ajan vetivän itseensä vastustajan ylivoimaisten voimien huomion ja antoivat Ukrainan armeijalle mahdollisuuden ryhmittäytyä uudelleen, kouluttaa lisähenkilöstöä ja saada enemmän aseita kumppanimailta."

Denis Prokopenko

Azovin rykmentin komentaja

Kesäkuu

Oma elämä: Vanhempani asuvat pienessä taajamassa Hersonin alueella ja keväällä hekin joutuivat miehitykseen. Äiti kertoi, että heidän kyläänsä tuli iso määrä venäläisiä sotilaita, jotka olivat siellä kuin kotonaan: tekivät kotietsintöjä taloissa, ottivat autoja. Joskus kuulen keskustelun taustalla räjähdyksiä: lähestyviä tai etääntyviä lentoääniä. Silloin me keskeytämme puhelun ja vanhemmat piiloutuvat kellariin.

Kerran yhteys vanhempiin katkesi kuukaudeksi. Hermoilin hirveästi, mutta osoittautui, että venäläiset olivat vain vaientaneet yhteyden.

Ukraina: Sillä aikaa mediassa liikkuu yhä useammin tietoja ihmisten katoamisista. Melkein joka päivä joku katoaa miehitetyissä kaupungeissa ja kylissä. Sitten ihmiset palaavat, mutta he kieltäytyvät puhumasta ukrainalaisille toimittajille. Yhtenä ensimmäisistä kaapatuksi tulostaan kertoi kyläpoliitikko.

"Se ei näyttänyt enää kyläneuvoston rakennukselta enkä minä kyläneuvoston puheenjohtajalta, vaan se oli kuin Pentagonin valtausta. Minä työtuolissani, hän minua vastapäätä automaattiase tanassa."

Oleksandr Musijenko

Erään Hersonin kylävaltuuston puheenjohtaja

Heinäkuu

Oma elämä: Sota on hyvin raskasta. En halua kertoa kyynelistä ilman syytä ja huonosta unesta, mutta sanon, että viiden kuukauden aikana olen monta kertaa tavoittanut itseni henkisen kuilun reunalta. Siksi pyysin lomaa töistä. Se oli ensi kerta, kun hiukan näin Suomea. Kävin Helsingissä, Tampereella, kävelyllä metsässä ja uimassa järvessä, yritin olla lukematta paljon uutisia. Voimat palautuivat, ja taas taistoon.

Ukraina: Yöllä 29. heinäkuuta yhdessä Olenivkan vankilan rakennuksessa räjähti. Surmansa sai noin 50 ukrainalaista sotilasta. Siellä, miehitetyssä Donetskissa, pidettiin Azovstalin puolustajia, jotka oli aiottu vaihtaa venäläisiin sotavankeihin. Kun palasin lomalta, ensitöikseni haastattelin entistä Olenivkan vankityrmän sotavankia.

"Kuulimme usein huutoja, että jotakuta lyödään. Yksi työntekijä suorastaan rakasti ihmisten hakkaamista. Pienimmästäkin syystä hän saattoi hakata ihmisen henkihieveriin, ja se tuotti hänelle nautintoa."

Volodymyr Hnatovskyi

Sotavankeudesta vapautettu autonkuljettaja

Elokuu

Oma elämä: Olen valmistunut kulttuurialan tutkinnosta, ja ennen sotaa helpoimpia jutunaiheitani olivat kulttuuri ja teatteri. Sodan aikana lempiaiheita ovat aseet ja sotilaiden liikkeet. Kuulostaa oudolta, mutta kun puhutaan asetoimituksista, vältetään puhumasta ihmisten kuolemasta. Sitä on sotajournalismi.

Ukraina: Sillä aikaa Ukrainassa puhutaan aktiivisesti Natoon liittymisen tärkeydestä. Jo 30. syyskuuta presidentti Zelenskyi viitaten Venäjän Ukrainalta anneksoimiin alueisiin allekirjoittaa hakemuksen Ukrainan Nato-jäsenyydestä nopeutetussa järjestyksessä.

"De facto meistä tulee Naton jäsen sen takia, että siirrymme uusimpaan aseistukseen ja meidän miehemme saavat koulutusta Britanniassa ja muissa maissa."

Jegor Tshernev

Ukrainan kansanedustaja, Verhovna Radan pysyvän valtuuskunnan puheenjohtaja Naton parlamentaarikkokokouksessa

Syyskuu

Oma elämä: Syksy on lempivuodenaikani. Syyskuu 2022 ilahduttaa hyvillä uutisilla: azovilaisemme on vapautettu. Katson miesten kuvia ja täytyn ilon tunteista. Tuntui, että on tapahtunut ihme! Mutta sen ihmeen takana on paljon työtä, jonka Ukraina teki menestyksekkäästi.

Ukraina: Syyskuussa myös Venäjä ilmoittaa pitävänsä niin sanotut kansanäänestykset Ukrainan miehitetyn Etelän liittämisestä Venäjään. Tallennamme useita miehitettyjen kaupunkien ja kylien asukkaiden haastatteluja, eikä melkein kukaan heistä äänestänyt tai edes nähnyt tätä "kansanäänestystä". Se oli avoin vale Venäjältä.

"Se, mitä Venäjä kutsuu kansanäänestykseksi, ei ole kansanäänestys. Se on farssi, se on kansan tahdonilmauksen irvikuva, se on demokraattisten normien häpäisyä."

Jevhen Magda

Politiikan tutkija, Maailmanpolitiikan instituutin johtaja

Lokakuu

Oma elämä: Kaikkina kahdeksana miehityskuukautena soittelin äidin kanssa aina samaan aikaan, 16.30. Hän meni ulos tiettyyn paikkaan, jossa oli kenttää ja pystyimme puhumaan. Mutta kolmantena lokakuuta äiti soitti kello 10 aamulla: "Julia, he pakenevat. Venäläiset pakenevat. Vievät pois tekniikkaansa, ajavat pois kylästä." Korvissani kuulen yhä vieläkin äidin onnellisen äänen.

Ukraina: Parin päivän päästä samasta alettiin puhua uutisissa. Ukrainan armeija vapautti miehityksestä Dnipron oikean rannan Hersonin alueella. Ihmiset kaivoivat esiin sinikeltaiset liput ja halasivat ukrainalaisia sotilaita. Se oli onnellinen viikko.

"Ukrainan asevoimat vapauttivat 198 asutuskeskusta Hersonin oikealla rannalla ja etenivät joen äärelle."

Aleksij Gromov

Pääesikunnan operaatiopäällikön varamies

Marraskuu

Oma elämä: Ainoaksi aluekeskukseksi, jonka Venäjä kykeni kaappaamaan, jäi Herson. Miehityksen aikana kaupungissa tapahtui hirvittäviä asioita: katoamisia, kidutuksia, liikekannallepano, pula elintarvikkeista. Ihmiset kirjaimellisesti pelkäsivät mennä ulos ja kertoivat tuntemattomien henkilöiden läsnäolosta. Oli vaikea uskoa, että joskus Herson palaa normaaliin elämään.

Ukraina: Mutta 11. marraskuuta Herson vapautettiin! Se oli niin odottamatonta, että vielä pari päivää pelkäsin iloita ja ajatella sitä. Oli huvittavaa lukea venäläisiä uutisia, joissa sanottiin "Herson on venäläinen kaupunki", kun kaduilla lauletaan ukrainalaisia lauluja ja liehutetaan Ukrainan lippuja.

"Venäjän sotilaskomento ja tietenkin itse Putin näki, ettei siellä ole mahdollisuuksia. Tämä ei ole vain sotilaallis-poliittinen romahdus, vaan se voi reaalisesti olla voimakas isku Putinin valtakoneistolle."

Mykola Malomuzh

Ukrainan armeijan kenraali, entinen ulkoisen vakoilun johtaja

Joulukuu

Oma elämä / Ukraina: Aamuohjelmaa tehdessä sain paljon ystäviä ja työkavereita. Yksi heistä oli Anton Kolomiets ; iloinen ja karismaattinen kaveri, porukan hengenluoja ja aito ukrainalainen isänmaanystävä. Aamulla toimistoon tullessaan hän tapasi laulaa jotain ukrainalaista laulua ja kaikkien kasvoille levisi hymy.

Anton oli perheineen sata päivää miehityksessä, minkä jälkeen hän lähti Hersonista ja meni asepalvelukseen. Joulukuussa sain tietää, että lähellä Bahmutia ystäväni oli kaatunut.

Sillä hetkellä sota tuli minua hyvin lähelle. Sota ei enää ollut ehdollinen käsite. Sota alkoi sattua uudella tavalla.

"Bahmut on elävä seinä, joka mahdollistaa joukkojen valmistelun miehityksen purkamiseksi."

Volodymyr Zelenskyi

Ukrainan presidentti

Tammikuu

Oma elämä: Tammikuu alkoi tragedioiden sarjasta. Venäjä osui ohjuksella asuintaloon Dniprossa, sisäministeriön johdon helikopteri putosi, ja vanhempieni naapuri kuoli miinan räjähdyksessä Hersonin pellolla. Kaikki se tapahtui parin päivän sisään ja oli tunne, että menetämme kontrollin. Totta puhuen tilani oli melkoinen masennus, hanskat putosivat, ei ollut enää voimia kuulla ihmishenkien menettämisestä. Ja yhtenä hetkenä tiedostin, että tapahtumat ovat todella raskaita ja kokea niistä kärsimystä on normaalia.

Tilanteen tajuaminen auttoi vakautumaan. Olin taas valmiudessa.

Ukraina: Poliittisella rintamalla Ukraina aktivoi kampanjan tarvittavan aseistuksen keräämiseksi. Me tarvitsemme Leopardeja!

"Ei tarvitse laskea raketteja, jotka venäläisillä on jäljellä. Täytyy vahvistaa ilmapuolustusta ja sopia kumppaniemme kanssa uusista järjestelmistä."

Pavel Lakijtshuk

Sotilasasiantuntija, Globalisaation tutkimuskeskuksen turvallisuuden ohjelmajohtaja

Helmikuu

Oma elämä: Nyt on helmikuu 2023 ja täysi sota Ukrainassa on jatkunut jo vuoden. Kun ensimmäisenä sotaviikkona piilouduin venäläisiltä raketeilta valurautaiseen kylpyammeeseen, en totta puhuen uskonut, että sotaa voisi olla nykymaailmassa olemassa. En aavistanut, miten monen tapahtuman läpi Ukrainan on mentävä. Vain vahva valtio kykenee sellaiseen.

Niinpä kirjoitan tätä juttua talvisessa Suomessa. Minulla on tunne, että ei ole kulunut vuosi, vaan kymmenen tai 15 vuotta.

Niin paljon on tapahtunut, mutta minä, kuten ennenkin, uskon Ukrainan armeijan vapauttavan kaapatut kaupunkimme. Uskon, että Herson palaa eteläiseen, lämpimään, rauhalliseen elämäänsä. Uskon, että kaikki nämä ihmisuhrit eivät ole olleet turhia.

Ukraina: En tiedä, mikä meitä odottaa seuraavan vuoden aikana, mutta olen varma yhdestä: meillä riittää voimia mennä sen läpi ja saavuttaa unelmoitu Ukrainan voitto. Ja sitten kuten ennenkin kokoonnumme taas koko perheen kanssa äidin keittiöön, syömme maukasta borssia ja jaamme sotatarinoita, joita on kertynyt tältä ajalta.

PS. Kiitos, kiitos ihanalle Suomelle lämpimästä suhtautumisesta minuun ja kiitos kaikille, jotka olen saanut tavata kuluneen vuoden aikana.

Kirjaudu sisään

Ukrainan vuosi on ollut täynnä taistelua, menetyksiä ja sisua – Yuliia Shchetyna kertoo vuodestaan kuukausi kuukaudelta: "Helmikuussa 2022 käperryin kylpyammeeseeni Kiovassa suojaan ohjuksilta"

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje