Palkkasotilasyhtiö Wagnerin taistelijat ovat todennäköisesti aloittaneet vetäytymisensä joistain asemistaan Bahmutissa Donetskissa Itä-Ukrainassa, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan.
Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin kertoi jo torstaina, että Wagnerin joukkojen vetäminen Bahmutista on alkanut ja jatkuu aina ensi viikon torstaihin saakka. Myös Venäjän puolustusministeriö on vahvistanut, että Wagnerin joukkoja kierrätetään kaupungin laitamille.
Bahmutin sivustoja vahvistamaan on Britannian puolustusministeriön mukaan siirtynyt myös niin sanotun Donetskin kansantasavallan joukkoja ja venäläisjoukkoja Svatoven-Kreminnan alueelta.
Ukrainan joukot ovat puolestaan kertoneet vallanneensa noin 20 neliökilometriä maata Bahmutin sivustoilta.
Vaikka Prigozhin on ollutkin toistuvasti riidoissa Venäjän puolustusministeriön kanssa, Wagnerin joukkoja käytetään puolustusministeriön mukaan todennäköisesti tulevaisuudessakin operaatioissa Donbassissa sen jälkeen, kun ne ovat ryhmittyneet uudelleen.
Valko-Venäjän rajan lähellä drone-isku
Venäjällä on tehty kaksi drone-iskua öljyputkiyhtiön hallintorakennukseen Pihkovan alueella, kertoo alueen kuvernööri Mihail Vedernikov. Iskut tapahtuivat lähellä Litvinovoa Valko-Venäjän rajan tuntumassa.
Iskut eivät vaatineet uhreja, mutta rakennus vahingoittui.
Telegram-viestipalvelun tietojen mukaan iskujen kohteena olisi ollut Trasneft-yhtiön öljypumppaamo Pihkovassa.
Kahden viime viikon aikana Venäjällä on tehty runsaasti iskuja Ukrainan rajan tuntumassa sijaitseviin kohteisiin. Venäjä on syyttänyt iskuista Ukrainaa, joka on kiistänyt osallisuutensa.
Ukraina: Venäjä valmistelee valeiskua ydinvoimalalle
Venäjä valmistelee laajaa provokaatiota valtaamallaan Zaporizhzhjan ydinvoimalalla, sanoo Ukrainan sotilastiedustelupalvelu.
Tiedustelupalvelun mukaan Venäjä aikoo lähiaikoina lavastaa alueella tehdyn iskun, jota se väittäisi Ukrainan toteuttamaksi.
Väitetyn iskun jälkeen Venäjä aikoisi kertoa säteilyvuodosta, jonka vuoksi Venäjä pyrkii saamaan aikaan tulitauon vaativan kansainvälisen tutkinnan, sanoo sotilastiedustelu.
– Venäläiset käyttävät tämän kaipaamansa tauon joukkojensa uudelleenjärjestelyihin ja Ukrainan vastahyökkäyksen pysäyttämiseen, tiedustelupalvelu arvioi.
Sotilastiedustelun mukaan Venäjä häiritsi perjantaina kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n ydinvoimalaa valvovan ryhmän rotaatiota.