Venäjä jatkoi yrityksiään Mariupolin valtaamiseksi – Ukrainan syyttäjävirasto sanoi aloittavaneensa tuhansien sotarikoksien tutkinnan

Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjä tavoittelee nyt Donetskin ja Luhanskin alueiden täydellistä hallintaa. Kuva on otettu tiistaina Kramatorskissa Donetskin alueella. LEHTIKUVA / AFP
Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjä tavoittelee nyt Donetskin ja Luhanskin alueiden täydellistä hallintaa. Kuva on otettu tiistaina Kramatorskissa Donetskin alueella. LEHTIKUVA / AFP

Ukrainassa Venäjän joukot jatkoivat edelleen yrityksiään Mariupolin satamakaupungin valtaamiseksi maan eteläosassa, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä raportissaan Twitterissä.

Venäläiset ovat jo aikaisemmin onnistuneet etenemään kaupungin keskustaan, mutta ukrainalaisten hallussa on edelleen osia kaupungista. Ukrainan armeijan mukaan sen joukot ovat puolustaneet kaupunkia jo yli 40 päivää.

Vahvistamattomien tietojen mukaan Ukraina on kuitenkin aivan viime aikoihin asti onnistunut toimittamaan kaupunkiin esimerkiksi ampumatarvikkeita ja ruokaa matalalla lentävillä helikoptereilla.

Britannian puolustusministeriön mukaan piiritetyssä kaupungissa loukussa olevien siviilien tilanne huononee koko ajan. Tarkkaa tietoa siviilien määrästä ei ole, mutta Mariupolissa uskotaan olevan vielä pitkälti yli 100  000 siviiliä, joita ei ole saatu evakuoitua.

Ukrainalaisten mukaan ihmisiä on jo Mariupolissa kuollut nälkään ja janoon.

Britannian puolustusministeriön mukaan venäläiset pitävät siviilejä loukussa painostaakseen puolustajia antautumaan.

Ukrainan puolustusministeriön mukaan venäläisten hyökkäykset maan itäosassa ovat niin ikään jatkuneet, mutta joukot eivät ole onnistuneet etenemään. Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjä tavoittelee nyt Donetskin ja Luhanskin alueiden täydellistä hallintaa.

Ukrainan viranomaiset ovat kehottaneet siviilejä poistumaan Luhanskista. Alueelta oli tarkoitus avata viisi humanitaarista käytävää vielä keskiviikkon aikana.

Tuhansia mahdollisia sotarikoksia tutkintaan

Ukrainan syyttäjänviraston julkistamien tietojen mukaan maassa oli tiistaihin mennessä otettu tutkintaan 4  684 mahdollista sotarikosta. Asiasta kertoi muun muassa brittilehti Guardian. Määrän kerrotaan kasvaneen sadoilla joka päivä sen jälkeen, kun Butsha ja muita Kiovan läheisiä asuinalueita vallattiin takaisin venäläismiehittäjiltä.

Ukrainan yleinen syyttäjä Iryna Venediktova kuvasi Butshassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa miehittäjältä vapautettuja kyliä "kidutetuksi alueeksi suoraan helvetistä", ja vannoi, että vastuussa olevia rangaistaan. Sotarikoksista epäillään 353:a Venäjän sotilasjohdon ja poliittisen johdon jäsentä.

–  Keräämme todistusaineistoa kansallisiin tuomioistuimiin ja kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagissa. Todisteita on paitsi sotarikoksista, myös rikoksista ihmisyyttä vastaan. Todistamme jokaisen faktan rangaistaksemme niitä, jotka kiduttivat, pilkkasivat ja tuhosivat ukrainalaisia, Venediktova sanoi.

Syyttäjänviraston mukaan 167 lasta on kuollut ja 279 haavoittunut sotarikosten seurauksena.

Avustusjärjestö paikalla, kun sairaalaa tulitettiin

Kansainvälisen Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan sen edustajat olivat paikalla, kun Venäjän joukot tulittivat sairaalaa Ukrainassa.

Järjestön Ukrainan toimintoja johtavan Michel-Olivier Lacharitén mukaan järjestön työntekijät olivat maanantaina syöpäsairaalassa Mykolajivissa Etelä-Ukrainassa, kun sairaalaan ympäristöä alettiin tulittaa.

–  Henkilöstömme välittömässä läheisyydessä tapahtui useita räjähdyksiä noin kymmenen minuutin aikana, Lacharité kertoi järjestön tiedotteessa.

–  Kun työntekijämme olivat poistumassa alueelta, he näkivät loukkaantuneita ja ainakin yhden ruumiin. Emme kuitenkaan pysty antamaan tarkkaa kuolleiden ja loukkaantuneiden lukumäärää. Onneksi henkilökuntamme pääsi suojautumaan, eikä kukaan heistä loukkaantunut räjähdyksessä, Lacharité jatkaa.

Työntekijöiden mukaan myös noin 300 metrin päässä sijaitseva alueellinen lastensairaala sai osuman. Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijät löysivät alueelta jälkiä, jotka saattaisivat viitata rypälepommien käyttöön.

–  Näin laajan, asuinalueen sisällä sijaitsevan, alueen pommittaminen keskellä iltapäivää ei voi muuta kuin aiheuttaa siviiliuhreja ja osua julkisiin rakennuksiin. Kahden viime päivän aikana kolmeen Mykolajivin sairaalaan on osunut, Lacharité sanoo.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje