Viidelle syytteet maanpetoksesta Saksassa, suunnittelivat terveysministerin sieppaamista

Saksan poliisin erikoisjoukot partioimassa ja tekemässä etsintöjä Bad Lobensteinin alueella Thüringenissä 7. joulukuuta 2022, kun epäiltyjä etsittiin ratsioissa eri puolilla maata. AFP/Lehtikuva
Saksan poliisin erikoisjoukot partioimassa ja tekemässä etsintöjä Bad Lobensteinin alueella Thüringenissä 7. joulukuuta 2022, kun epäiltyjä etsittiin ratsioissa eri puolilla maata. AFP/Lehtikuva

Viittä Saksan kansalaista vastaan on nostettu maanpetossyytteet, kertoivat viranomaiset maanantaina. Syyttäjän mukaan äärioikeistolaisen ryhmän tarkoituksena oli "saada aikaan sisällissodan kaltaiset olosuhteet Saksaan väkivallan avulla, minkä seurauksena hallitus ja parlamentaarinen demokratia syrjäytettäisiin".

Syyttäjien mukaan ryhmän jäsenet olivat hyväksyneet sen, että vallankaappaus vaatisi uhreja.

Juoneen kuului osana myös terveysministeri Karl Lauterbachin sieppaaminen. Äärioikeistolaiset ja salaliittoteoreetikot vihaavat Lauterbachia, koska hän pani toimeen koronamääräyksiä.

Syytetyistä neljä on miehiä ja yksi nainen. Naista pidetään ryhmän pääideologina. Ryhmän ajatusmaailma perustui olettamukselle, jonka mukaan Saksan nykyinen hallintomalli ei ole laillinen, vaan maan oikean hallinnon pitäisi perustua 1800-luvun Saksan keisarikunnan käytäntöihin.

Viisikko otettiin kiinni muutama kuukausi sitten.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje