Yhdysvaltain eteläisellä länsirannikolla varoitetaan vaarallisesta kuumuudesta

Jaa artikkeli

Yhdysvalloissa länsirannikon eteläosissa varoitetaan vaarallisesta kuumuudesta. Maan kansallisen sääpalvelun mukaan kuumuuden odotetaan alkavan keskiviikkona ja jatkuvan ainakin ensi viikon maanantaihin asti.

Sääpalvelu varoittaa, että erityisesti vaarassa ovat ne ihmiset, joilla ei ole saatavillaan riittävästi nesteytystä tai viilennystä. Palvelu kuitenkin huomauttaa, että suuri osa väestöstä voi olla altis kuumuuden vaikutuksille.

Ennusteen mukaan lämpötila voi nousta 44 asteeseen Los Angelesin esikaupunkialueilla. Korkeita lukemia on luvassa niin Kaliforniaan, Nevadaan kuin Arizonaan.

Myöskään öiksi ei ole luvassa helpotusta, sillä öisinkään lämpötila ei monin paikoin välttämättä laske kuin noin 27 asteeseen.

Jo tiistaina lämpötilat lähtivät nousuun Los Angelesissa. Sääpalvelun meteorologi David Sweet ennustaa, että tilanne pahenee, ja luvassa on varoituksia.

Lämpöaallot eivät ole harvinaisia eteläisessä Kaliforniassa syyskuussakaan. Noin 38 asteen lämpötilat ovat kuitenkin kuumia myös alueella, jossa lähes aina paistaa aurinko.

Viime viikkoina Yhdysvaltojen lounaisosassa on ollut rankkasateita. Joillakin alueilla, kuten kuivuudesta tunnetussa Kuolemanlaaksossa, on ollut tulvia, ja Utahissa Zionin kansallispuistossa yksi ihminen sai surmansa tulvan vuoksi.

Tutkijoiden mukaan ihmisen toiminnan aiheuttama ilmaston lämpeneminen tekee luonnollisista sääilmiöistä aiempaa voimakkaampia. Esimerkiksi lämpöaallot muuttuvat entistä kuumemmiksi ja pidemmiksi ja myrskyt märemmiksi ja vaarallisemmiksi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje