YK:n riippumattoman tutkintakomission COI:n tutkijoiden mukaan Israel on syyllistynyt toissa lokakuusta lähtien kansanmurhaan Gazassa. Tutkijat sanoivat tiistaina julkaistussa raportissaan, että Israelin tarkoituksena on tuhota palestiinalaiset Gazassa.
Komission johtaja Navi Pillay sanoo uutistoimisto AFP:lle, että Gazassa on meneillään kansanmurha ja että siitä vastuussa on Israelin valtio.
Komission raportissa sanotaan, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, presidentti Isaac Herzog ja entinen puolustusministeri Yoav Gallant ovat yllyttäneet kansanmurhaan.
Israel kiistää komission tiedot ja vaatii sen lakkauttamista.
Äärijärjestö Hamas teki toissa lokakuussa Israeliin yllätyshyökkäyksen, jossa sai surmansa yli 1 200 ihmistä. Suurin osa iskussa kuolleista oli siviilejä.
Pian sen jälkeen Israel aloitti sodan Hamasia vastaan Gazassa. Israelin iskuissa on kuollut lähes 65 000 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä. YK pitää uhrilukuja luotettavina.
"Kansanmurhan kriteerit täyttyvät"
Raportin mukaan Israelin viranomaisten ja sotilasjohdon lausunnot sekä Israelin turvallisuusjoukkojen toimintamalli viittaavat siihen, että tarkoituksena on kokonaan tai osittain tuhota Gazan alueen palestiinalaiset.
– Tutkimuskomissio katsoo, että Israel on vastuussa Gazan kansanmurhasta. On selvää, että Gazan palestiinalaiset on tarkoitus tuhota teoilla, jotka täyttävät kansanmurhasopimuksen kriteerit, Pillay sanoi raportin tiedotteessa.
Pillayn mukaan pyrkimys tehdä kansanmurha oli ainoa järkeenkäypä päätelmä, joka voitiin tehdä Israelin toiminnan luonteesta. Israel on räikeästi viitannut kintaalla Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) väliaikaisia toimenpiteitä koskevat määräykset sekä jäsenvaltioiden, YK:n alaisten järjestöjen, ihmisoikeusjärjestöjen sekä kansalaisten varoitukset ja on jatkanut palestiinalaisten tuhoamiseen tähtäävää strategiaa Gazassa, Pillay sanoi.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu: Oikeus päättää
Myös YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk sanoo todisteiden alkaneen kasautua siitä, että Israel syyllistyisi kansanmurhaan Gazassa.
Hän sanoi, että on Kansainvälisen tuomioistuimen tehtävä päättää, onko kyseessä kansanmurha vai ei.
Türk puhui asiasta uutistoimisto AFP:lle sekä Reutersille.
Haastattelussa Türk tuomitsi myös Israelin maahyökkäyksen Gazan kaupunkiin. Israelin armeija vahvisti aiemmin tänään, että sen joukot olivat edenneet kaupungin keskustaan. Türkin mukaan Israelin maahyökkäys vain pahentaa tilannetta ja sitä on täysin mahdotonta hyväksyä.
– Koko maailma huutaa rauhaa. Palestiinalaiset, israelilaiset huutavat rauhaa. Kaikki haluavat tämän loppuvan, hän sanoi.
– On täysin selvää, että tämän verilöylyn on loputtava.