Zelenskyi sanoo Ukrainan vielä palaavan vallatuksi väitettyyn Lysytshanskiin – maan asevoimat kertoi vetäytyvänsä kaupungista

Ainakin kuusi ihmistä kuoli Venäjän tulitettua Slovjanskin kaupunkia. LEHTIKUVA / AFP
Ainakin kuusi ihmistä kuoli Venäjän tulitettua Slovjanskin kaupunkia. LEHTIKUVA / AFP
Jaa artikkeli

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo Ukrainan vielä palaavan vallatuksi väitettyyn Lysytshanskiin.

Aiemmin päivällä Zelenskyi kiisti väitteen siitä, että Venäjä olisi saanut Lysytshanskin "täysin hallintaansa", ja kertoi taisteluiden jatkuvan kaupungin liepeillä. Illalla maan asevoimat kuitenkin ilmoitti päättäneensä vetäytyä kaupungista ukrainalaishenkien säästämiseksi.

–  Kaupungin puolustamisen jatkaminen voisi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, Ukrainan asevoimat kertoi tiedotteessa.

Venäjän joukkojen määrää ja kalustoa kuvailtiin ylivoimaiseksi.

–  Ukrainalaisten puolustajien henkien varjelemiseksi tehtiin päätös vetäytyä, tiedotteessa jatkettiin.

–  Valitettavasti rautainen tahto ja isänmaallisuus eivät riitä onnistumiseen – materiaalia ja teknisiä resursseja tarvitaan.

Illalla julkaistussa puheessaan Zelenskyi vaikutti itsekin huomioivan vetäytymisilmoituksen. Hän sanoi Ukrainan palaavan vielä alueelle kiitos käytössä olevien taktiikoiden sekä asetoimitusten lisääntymisen.

Venäjä sanoi sunnuntaina vallanneensa Ukrainassa Lysytshanskin kaupungin sekä Luhanskin alueen kokonaisuudessaan. Asiasta ilmoitti Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan.

Luhanskin mahdollinen valtaaminen huomattava voitto Venäjälle

Sunnuntaina todellisesta tilanteesta Luhanskissa oli liikkunut vielä ristiriitaisia tietoja, joskin Ukrainan asevoimien ilmoitus antoi illalla osaltaan tukea venäläisväitteille. Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi jo aiemmin viikonloppuna, että Ukrainan joukot olivat todennäköisesti vetäytyneet kaupungista, minkä seurauksena Venäjä oli valloittanut sen.

Luhanskin mahdollista lankeamista Venäjän käsiin on luonnehdittu eri tahoilla huomattavaksi voitoksi Venäjälle.

Shoigu kertoi ilmoittaneensa "Luhanskin kansantasavallan vapauttamisesta" Venäjän asevoimien ylipäällikölle, presidentti Vladimir Putinille. Tassin uutisen mukaan Venäjä ja sen separatistiliittolaiset ovat saaneet Lysytshanskin lisäksi haltuunsa useita lähistön taajamia.

Luhansk ja siellä viimeksi Lysytshanskin kaupunki ovat olleet Ukrainan sodan viime viikkojen keskipiste.

Sen jälkeen kun Venäjä vetäytyi joiltakin valtaamiltaan alueilta Ukrainassa, se on pyrkinyt saamaan hallintaansa kokonaan Ukrainan itäosan Donbassin.

Venäjä kiihdytti iskuja myös Donetskissa

Donbassiin kuuluu Luhanskin lisäksi Donetskin alue, josta osa on edelleen Ukrainan hallussa. Sunnuntaina Venäjä kiihdytti iskujaan myös Donetskissa.

Ainakin kuusi ihmistä kuoli Venäjän tulitettua alueella Slovjanskin kaupunkia. Kuolleiden joukossa oli lapsi, kertoi kaupunginjohtaja Vadim Lyakh Facebookissa sunnuntaina.

Zelenskyi kertoi sunnuntaisessa puheessaan Slovjanskissa surmansa saaneen lapsen olleen yhdeksänvuotias. Presidentin mukaan lisäksi noin 20 ihmistä haavoittui hyökkäyksessä.

Hyökkäys Slovjanskissa sytytti myös useita tulipaloja. Kyseessä oli tähän mennessä suurin hyökkäys Slovjanskiin. Kaupunki on tärkeä kohde Venäjälle Donetskin valtaamiseksi.

Venäjä on tulittanut myös Kramatorskin kaupunkia Donetskissa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje