Arsi Ruuskasen ladut vievät kohti unelmia

Arsi Ruuskanen hiihtää Tampereen SM-kisoissa pariviestin ja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Arsi Ruuskanen hiihtää Tampereen SM-kisoissa pariviestin ja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Maastohiihtäjä Arsi Ruuskasen kilpaura on raiteillaan. Ruuskasen ja valmentaja Ville Maunukselan luja luotto omaan systeemiin johti viime talvena mestaruuteen 23-vuotiaiden MM-kisoissa ja avasi portit päävalmentaja Teemu Pasasen A-maajoukkueeseen.

Syksyllä sairastelu viivytti tuloskuntoa, kunnes Ruuskanen paukautti Davosin maailmancupissa kahdeksanneksi 20 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.

–  Iso juttu, kun onnistuin maailmancupin tasolla. Se kasvatti itseluottamusta ja lisäsi nälkää jatkoon, Ruuskanen maistelee kauden ensimmäistä täysosumaa.

–  Se osoitti taas itselle, että olen pystynyt tekemään oikeita asioita, kun olen valmentajan kanssa luottanut hommaamme. Arvokasta on myös se, että pystyin oikeita asioita tekemällä nousemaan odotuksia heikomman alkukauden jälkeen tasolle, jossa omat tavoitteet ovat. Hienoa, kun työ kantoi hedelmää.

Alkukauden hikka johtui sairastelusta Val Senalesin harjoitusleirillä juuri ennen kilpailukauden alkua. Toinen lievempi flunssa esti lähdön vuodenvaihteesta alkaneelle Tour de Skille, mutta nyt Ruuskanen on valmis Suomen mestaruuskilpailuihin.

Kausi taitekohdassa

Ruuskanen, 23, hiihtää Tampereen SM-kisoissa pariviestin ja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun. Kausi on tavallaan taitekohdassa lauantaina hiihdettävällä normaalimatkalla.

–  Toivon, että pystyn kisatauon jäljiltä hyvään suoritukseen, kun en päässyt Tourille. Onnistuneella hiihdolla saisi samalla hyvän jatkon loppukauteen kohti pääkisoja, Ruuskanen suunnittelee.

–  Mutta 15 kilometristä tulee tiukka kisa, jossa sijoitukset ovat lujassa. Moni tähtää kärkisijoille. Kilpailusta voi tulla tosi tasainen.

Viime keväänä Ruuskanen hiihti SM-kisoissa vapaan kympillä neljänneksi. Parannus sijoitukseen toisi loppukauden tavoitteet mukavasti Ruuskasen ulottuville.

Päävalmentaja Pasanen jakaa SM-kisojen jälkeen paikat viimeisiin Planican MM-kisoja edeltäviin maailmancupin kilpailuihin Ranskan Les Roussesissa ja Italian Toblachissa. Myös MM-valinnat ovat SM-hiihtojen jälkeen hahmollaan Pasasen aatoksissa.

–  Kauteen lähtiessä tavoitteena oli, että saisin leimattua lipun MM-kisoihin ja pääsisin hiihtämään siellä, Ruuskanen jatkaa ja tarkentaa päätavoitteikseen vapaan hiihtotavan 15-kilometrisen ja yhdistelmäkilpailun Planicassa.

–  Onnistunut kausi, jos pääsisin ensimmäisellä aikuisten maajoukkuekaudellani sinne hiihtämään. Suomessa on niin laaja taso, että MM-paikat ovat tiukassa.

Mestaruudella maajoukkueeseen

Toistaiseksi ladut ovat vieneet Ruuskasta tavoitteesta ja unelmasta toiseen.

–  Väliin on sattunut vaikeita kausia, mutta olen tehnyt pitkään määrätietoista työtä ja olen luottanut omaan hommaan.

Ruuskanen ja Maunuksela tekivät viisaaksi osoittautuneen päätöksen ennen kesän 2021 harjoituskautta.

–  Minulla voima ja nopeus ovat olleet heikkouksia, mutta päätimme silti harjoitella vahvuudet edellä eli keskityimme kestävyyspuolen kehittämiseen. Uskon, että kehityskaareni on puhtaasti kestävyysominaisuuksien kehityksen ansiota, Ruuskanen kertoo.

–  Harjoittelin oikealla tavalla ja myös leirityksestä maajoukkueryhmissä on ollut paljon apua.

Maailmanmestaruudesta seurannut maajoukkuepaikka toteutti Ruuskasen toisen unelman.

–  Olen nuoresta asti ajatellut, että olisi kova juttu päästä A-maajoukkueeseen. Se on ollut tavoitteena pitkään, joten oli tosi hienoa päästä mukaan.

Porukassa hyvä meininki

Ruuskasella ei ole Pasasen poppoosta kuin hyvää sanottavaa. Olympiavoittaja Iivo Niskanen näyttää maailman kärjen vaatimustason ja muut puskevat toisiaan samaan suuntaan.

–  Kaikin puolin tosi hyvä porukka ja hyvä meininki. Yhteistreenit vievät varmasti jokaista eteenpäin. Olen tykännyt, kun olen päässyt kovaan porukkaan, josta olen aina haaveillut, Ruuskanen jatkaa maajoukkuetoiminnasta.

Hiihtopiireistä karkasi syksyllä huhuja Ruuskasen kehityksestä. Nuori mies kesti kyydissä, eikä erehtynyt ahneeksi.

–  Kyllä siinä on malttia vaadittu, Ruuskanen tunnustaa.

–  Iivosta näkee, mikä olympiavoittajan taso on treenissä. Olen vielä kaukana siitä ja pitää tehdä tosi paljon työtä, että joskus mahdollisesti pystyisin nousemaan samalle tasolle. Se vaatii todella paljon.

Ruuskanen uskoo, että hän jaksaa selvittää edessä olevan harjoituskuorman riittävän kärsivällisesti.

–  Olen pyrkinyt tekemään harjoitukset juuri kuten valmentajat ovat käskeneet. En lähde porukan paineeseen vaan yritän pitää oman pääni, Ruuskanen vakuuttaa.

–  Luotan omaan systeemiin ja uskon, että se on minun vahvuus.

Voima, nopeus ja tasuri

Ruuskasen kehityskohteet ovat ilmeiset.

–  Voima ja nopeus. Niissä pitää saada lisää kapasiteettia, mutta jatkan silti edelleen myös vahvuuksieni kehittämistä, Ruuskanen kaavailee.

–  Minulla on kestävyyspuolellakin vielä matkaa maailman parhaisiin, eikä maailman kärkeä voi haastaa, ellei ole tiettyjä ominaisuuksia myös nopeuspuolella.

Ruuskanen määrittelee itsensä puhtaasti distanssi- eli normaalimatkojen hiihtäjäksi.

–  Meikäläisestä ei varmasti mitenkään tulisi "rintteriä".

Mutta hiihto maittaa molemmilla hiihtotavoilla.

–  Vapaa ja perinteinen ovat ehdottomasti ja tasavertaisesti mukana harjoituksissa. Koen olevani molemmilla hiihtotavoilla tasavahva, Ruuskanen arvioi.

–  Olen vapaalla jopa monipuolisempi kuin perinteisellä. Vapaalla minulta löytyy ehkä vähän enemmän vauhtikapasiteettia, eikä menestys ole niin rataprofiilista kiinni kuin perinteisellä.

Kyse on voimaan liittyvästä kehityskohteesta eli tasatyönnöstä, jonka merkitys korostuu maailmancupin usein helpoissa maastoissa.

Voima, nopeus ja "tasuri" ovat valmentaja Maunukselan ja Ruuskasen "homman" vielä käyttämättömät valttikortit.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje
Kiekko-Ippe