Avoin kirje medialle Naisleijonista: "Joukkueessa on ollut hyvä kasvaa ja kehittyä" – kirjeen on allekirjoittanut kymmenen ihmistä: pelaajia, valmentajia ja taustahenkilöitä

Kymmenen naisten jääkiekkomaajoukkueen entistä pelaajaa, valmentajaa ja taustahenkilöä ovat lähettäneet medialle avoimen kirjeen. Kirjeen allekirjoittaneet eivät tunnista viime aikojen uutisoinnista tuntemaansa joukkuetta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Kymmenen naisten jääkiekkomaajoukkueen entistä pelaajaa, valmentajaa ja taustahenkilöä ovat lähettäneet medialle avoimen kirjeen. Kirjeen allekirjoittaneet eivät tunnista viime aikojen uutisoinnista tuntemaansa joukkuetta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Kymmenen naisten jääkiekkomaajoukkueen entistä pelaajaa, valmentajaa ja taustahenkilöä viestittää medialle toimittamassaan avoimessa kirjeessä, etteivät he tunnista viime aikojen uutisoinnista tuntemaansa joukkuetta. Kirjeen ovat allekirjoittaneet muun muassa kokeneet pelaajat Riikka Sallinen ja Linda Leppänen sekä valmentajat Kari Eloranta ja Tommi Pärmäkoski. Kirjeen toimitti medialle psyykkisen valmennuksen asiantuntija Markus Arvaja. Hän on yksi allekirjoittajista.

Kirjeen viesti on, että allekirjoittaneiden mielestä "Naisleijonat on vastuullinen, turvallinen ja hyvän arvopohjan omaava toimintaympäristö, ja joukkueessa on ollut hyvä kasvaa ja kehittyä".

Allekirjoittaneita pelaajia ovat myös Tanja Niskanen ja Sari Kärnä. Niskanen lopetti uransa viime kauteen ja oli voittamassa Pekingissä olympiapronssia

Taustahenkilöistä kirjeeseen osallistuivat hierojat Teemu Silius ja Ilona Pihlas sekä huoltaja Hemmo Järä. Kirjeen mukaan viestiin on sitoutunut myös 16 muuta naisten maajoukkuepelaajaa, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen.

Rädyn kirja kritisoi Mustosta

Naisleijonien valmennuskulttuuri nousi viime viikolla julkisuuteen maalivahti Noora Rädystä kirjoitetun kirjan myötä. Räty kritisoi Marika Lehdon kirjoittamassa kirjassa Leijonakuningartar (WSOY) entisen päävalmentajan Pasi Mustosen valmennuskulttuuria. Mustonen valmensi Naisleijonia vuodesta 2014 viime talven olympialaisiin, joista hän lähti kesken kisojen kotiin. MTV:n haastattelussa Mustonen kertoi viime viikolla olympiamatkan keskeytyneen hänen vaimonsa sairastuttua vakavasti.

Suomen urheilun eettinen keskus (Suek) tutkii 16 pelaajan valitusta Mustosen käytöksestä. Pekingin olympiajoukkueen pelaajat ovat kertoneet Suekille kirjeitse kokeneensa Mustoselta epäasiallista kohtelua.

Pelaajilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa

Tiistaina medialle toimitettu kirje korostaa, että urheilijalähtöinen valmennustapa on ollut naisten maajoukkueen valmennustoiminnan keskiössä ja pelaajat ovat ottaneet entistä enemmän vastuuta omasta ja koko joukkueen kehittymisestä. Pelaajia on kannustettu kirjeen mukaan avoimeen kommunikointiin aiheesta riippumatta ja jokainen on saanut olla oma itsensä.

Yhteydenpitoa pelaajien ja valmennuksen välillä on parannettu vuonna 2015 perustetulla pelaajien johtoryhmällä, joka osallistuu valmennuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Lisäksi kaikkien arvokisojen ja useiden maajoukkueleirien jälkeen maajoukkueen toimintaa on kartoitettu pelaajakyselyillä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje