Mikko Rantanen keräsi kolme syöttöpistettä, kun kotijoukkue Colorado Avalanche murskasi jääkiekon NHL:n finaalisarjan toisessa pelissä Tampa Bay Lightningin 7–0. Colorado johtaa loppuottelusarjaa 2–0, kun mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.
Rantanen on kerännyt tämän kauden pudotuspeleissä 16 ottelussaan peräti 22 tehopistettä (5+17). Rantanen on pudotuspelien pistepörssissä seitsemäntenä. Suomen aikaa varhain sunnuntaina päättyneessä ottelussa Rantanen syötti joukkueensa kolmannen, neljännen ja seitsemännen osuman.
Colorado karkasi kotijäällään avauserässä kolmen maalin johtoon. Maalitehtailu ei loppunut siihen, sillä Colorado teki sekä toisessa että kolmannessa erässä kaksi maalia. Ensimmäisen kerran kiekko oli avauserässä maalissa alle kolmen minuutin pelaamisen jälkeen.
Valeri Nitshushkin ja Cale Makar tekivät Coloradolle kaksi maalia mieheen. Darcy Kuemper torjui 16 laukausta ja pelasi kotijoukkueen maalilla nollapelin. Puolustaja Makar on kerännyt 16 pelissään peräti 24 tehopistettä (7+17).
– Erittäin sitoutuneita puolustamisessa, vaarallisia hyökkäyspäässä, Coloradon päävalmentaja Jared Bednar sanoi NHL:n kotisivuilla.
Coloradolle huono uutinen oli Andre Burakovskyn loukkaantuminen toisen erän alussa. Coloradon Artturi Lehkonen jäi ottelussa ilman pistemerkintöjä.
Vasilevski pysyi maalilla
Andrei Vasilevski pelasi koko ottelun Tampa Bayn ja keräsi 23 torjuntaa. Vieraiden päävalmentaja Jon Cooper sanoi, ettei harkinnut Vasilevskin vaihtamista kesken ottelun Brian Elliottiin.
– Hän (Vasilevski) on maailman paras maalivahti, ja voitamme ja häviämme yhdessä, Cooper sanoi NHL:n kotisivuilla.
Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä Tampa Bayn kotiareenalla. Tampa Bay on kahden viime kauden mestari. Avalanche on voittanut Stanley Cupin vuosina 1996 ja 2001.