Estejuoksun Suomen ykkösnainen Camilla Richardsson jättää monivuotisen menestysmatkansa ja siirtyy pitkille ratamatkoille.

Richardsson kertoi torstaina ruotsinkielisen Yle Sportenin haastattelussa, ettei kuluvalla kaudella aio panostaa bravuurilajiinsa, 3 000 metrin esteisiin. Richardsson keskittyy ratajuoksuun ja erityisesti 10 000 ja 5 000 metrin kilpailuihin.

– Luultavasti jätän esteet kokonaan pois, Richardsson sanoi Yle Sportenin haastattelussa.

– Jossain vaiheessa siirryn maratonille ja pois radalta. Ennen sitä haluan nähdä, mihin minulla on kapasiteettia esimerkiksi 10 000 metrillä.

Richardsson on viime vuosina kärsinyt useista loukkaantumisista ja on muun muuassa joutunut olemaan lähes vuoden sivussa kilparadoilta. Vammojen vuoksi Richardsson ei ole pystynyt harjoittelemaan estetekniikkaansa.

Richardsson kertoi Yle Sportenille myös, että toivoo voivansa kilpailla kesällä EM-finaalissa sekä 10 000 että 5 000 metrillä.

EM-raja rikki maratonilla

Richardsson, 28, on voittanut neljästi estejuoksun SM-kultaa: vuosina 2017, 2018, 2019 ja 2021. Hänellä on matkalta myös kolme SM-hopeamitalia.

Este-ennätyksensä 9.35,27 Richardsson juoksi heinäkuussa 2019 Joensuussa. Aika on kotimaan tilaston kautta aikojen toiseksi paras, edellä on vain uransa jo lopettanut Sandra Eriksson SE-ajallaan 9.24,70.

10 000 metrin Suomen mestaruuden Richardsson voitti vuonna 2016. Hänellä on kolme SM-hopeaa 5 000 metriltä.

Richardssonin ennätys 10 000 metrillä on 32.39,01, jonka hän juoksi keväällä 2018 Yhdysvalloissa, Kaliforniassa. 5 000 metrillä ennätys on 15.37,02, jonka Richardsson juoksi heinäkuussa 2019 Lapinlahdella.

Viime syksynä Richardsson juoksi puolimaratonilla ennätyksensä 1.10.51. Kuusi viikkoa myöhemmin hän juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin Valenciassa, saavutti ajan 2.30.45 ja rikkoi samalla EM-kisarajan.

Richardsson on edustanut Suomea kolmesti MM-kilpailuissa ja kerran EM-kilpailuissa.

Richardsson on vaasalaisseura Vasa IS:n kasvatti ja edusti seuraa aina vuoden 2020 loppuun saakka. Nykyisin Richardsson asuu Mustasaaressa ja edustaa Esbo IF:ää.