Fulhamin hissiliike jatkuu, lontoolaisseura varmisti nousun takaisin Valioliigaan

  • STT
Jaa artikkeli

Fulham nousee takaisin jalkapallon Englannin Valioliigaan yhden kauden tauon jälkeen. Lontoolaisjoukkue varmisti nousunsa kaatamalla kotonaan mestaruussarjan ottelussa Preston North Endin 3–0.

Serbian maajoukkuepelaaja Aleksandar Mitrovic teki ottelussa kaksi maalia. Fulhamille teki maalin myös Fabio Carvalho. Kaikki maalit syntyivät ensimmäisellä puoliajalla.

Fulham johtaa mestaruussarjaa, eikä voi enää pudota pois sarjan kärkikaksikosta. Toisessa suoran nousijan paikassa on kiinni Bournemouth. Senkin tilanne näyttää hyvältä, sillä kolmantena oleva Huddersfield on neljän pisteen päässä ja pelannut kaksi ottelua enemmän.

Fulhamin viime kaudet ovat olleet melkoista hissiliikettä. Sen kaksi edellistä visiittiä Valioliigaan 2018–19 ja 2020–21 jäivät yhden kauden mittaisiksi, mutta molemmilla kerroilla se on myös onnistunut nousemaan pääsarjatasolle heti seuraavalla kaudella.

Aiemmin Fulham oli Valioliigan vakiokalustoa, sillä se pelasi liigassa 13 kautta putkeen ennen putoamistaan vuonna 2014.

Preston on mestaruussarjassa sijalla 15.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje