Suomen naisten jalkapallomaajoukkue eli Helmarit jatkaa karsintojaan kohti ensi vuoden MM-lopputurnausta, kun vastaan asettuu perjantaina Slovakia vieraissa ja ensi tiistaina Georgia kotona Helsingissä. Suomi on pakkovoittojen edessä, ja tuplamaaottelun ensimmäiseen etappiin lähtee itseensä luottava joukkue.
– Porukka on tosi hyvillä fiiliksillä, eikä stressiä (pakkovoitosta) ole näkynyt ryhmässä. Luotetaan omaan tekemiseen, kokenut puolustaja Tuija Hyyrynen kertoi puhelimitse STT:lle.
Suomi hamuaa karsintalohkosta jatkokarsintaan oikeuttavaa kakkossijaa, jota pitää Irlanti pisteen erolla Suomeen. Huhtikuun karsintapeleistä Slovakia on selkeästi haastavampi, sillä Georgia on lohkossa niin paljon muita jäljessä.
– Omissa pidetään nolla, ja varmasti luomme muutaman maalipaikan, ja niissä on oltava kliinisiä, Hyyrynen kertoo reseptin MM-haaveiden ylläpitoon perjantaina.
Suomi voitti Slovakian syyskuussa kotonaan 2–1. Nyt vastustaja on sekä sama että erilainen: Slovakialla on kehittyvä ryhmä, joka venyi 1–1-tasapeliin marraskuussa vieraspelissä Irlantia vastaan.
– Slovakia todellakin kehittyy koko ajan, ja kunnioitamme heitä vastustajana. Aiemmin he ehkä luottivat vain parhaimpiin pelaajiinsa, mutta nyt joukkueessa on tasaisuutta entistä enemmän. Ja sitä myöten ovat vaikeampi vastustaja, päävalmentaja Anna Signeul tiivisti.
– Heitä vastaan on vaikea tehdä maaleja, ja meidän on varottava heidän vastahyökkäyksiään ja kaukolaukauksiaan. Meille on tärkeää pitää heidät poissa nopeasta pelistä, ja hyökkäyksessä taas meillä on oltava nopeutta ja meidän on löydettävä murtopaikat heidän linjastaan, päävalmentaja ennakoi vielä.
Otteluruuhkaa - vaikkei enää eurokentillä
Helmarit ovat päävalmentaja Signeulin mukaan pelikunnossa, loukkaantumisia ei ole valmisteluissa tullut, joten parhaalla naisistolla päästään tärkeään karsintapeliin. Lähtökohtia avittaa sekin, että pelituntumaa alkaa löytyä nyt myös Ruotsissa pelaavilta maajoukkuepelaajilta kauden pyörähdettyä käyntiin.
Maajoukkueen pitkäaikaisiin luottopelaajiin lukeutuvalla Hyyrysellä, 34, pelejä on riittänyt, sillä hänen italialaisseuransa Juventus on pian saanut kautensa pakettiin. Otteluita joukkueella on takana Hyyrysen laskujen mukaan jo 38 eli melkoinen määrä.
Hyyrynen ja Juve pääsivät myös kokemaan europelihurmosta, kun seura ylsi ensimmäisen kerran Mestarien liigan kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälierät alkoivat sensaatiovoitolla ranskalaishirmu Lyonista, mutta eurotaival päättyi kuitenkin niukkaan yhteismaalitappioon.
– Välieräpaikka ei ollut kaukana, ja heti pelin jälkeen harmitti, kun niin pienestä jäi kiinni. Mutta nyt näkee jo kokonaisuuden – hyvät europelit meiltä, Italian mestaruutta jälleen viemässä olevan Juven suomalaispakki kuvaili.
Hyyrysellä peliaika eurokentillä jäi kohtuu vähiin, mutta Italian sarjassa vastuuta on tullut. Hyyrysen sopimus torinolaisseuran kanssa ulottuu kesään.
– Jatkosta ei vielä tiedä, pitää vielä miettiä, mitä haluan (jatkossa), Hyyrynen sanoi.