Ilkka Herola jättää hiihtokilometrien ynnäilyn muille

Ilkka Herola mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkueiden mediapäivässä Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Ilkka Herola mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkueiden mediapäivässä Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomen yhdistetyn maajoukkueen ykkösmies Ilkka Herola on ottanut opikseen viime vuodesta.

Tuolloin hyppääminen sujui kesäkaudella, mutta hyvä vire katosi loka-marraskuussa ennen maailmancupin kauden alkamista. Nyt hän voitti kesä-gp:n kokonaiskilpailun ja tietää, miten hyppykunto säilyy marraskuun lopussa Rukalla käynnistyvään maailmancupiin.

–  Rukalle on tavoitteena mennä virkeänä ja välittämättä siitä, kuinka paljon on hiihtänyt kilometrejä alle ennen ensimmäisiä kisoja tai montako lumihyppyä on alla, Herola tuumi tiistaina Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa.

–  Tällä uran mitalla viimeiset kolme päivää ennen kauden alkamista eivät ole merkittävät, kun on keikkunut tuolla jo parikymmentä vuotta, 27-vuotias urheilija lisäsi.

Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet harjoituksien rytmityksessä.

–  Viime vuonna oli aika paljon matkustamista viimeisillä viikoilla ja yritettiin tehdä liikaa kaikkea. Nyt lähestymistapa kauteen on ollut seesteisempi, ja jakso pohjoisessa just ennen kautta on lyhyempi. Aiemmin on saatettu pyöriä siellä olosuhteiden perässä kaksi kolme viikkoa.

–  Keskitytään pitämään fyysinen vireystila hyvänä.

Metsästystä ja musiikkia

Maajoukkue hyppää lähiaikoina Lahdessa muovimäestä, mutta muuten urheilijat ovat paljon omillaan ennen kauden alkamista.

–  Ei pyritä siihen, että takki on tyhjä, kun kausi alkaa. Viimeinen viikko ennen Rukan kisoja ollaan yhdessä maajoukkueen kanssa. Sinne leirille halutaan mennä virkeänä, Herola sanoi.

Hän käyttää aikaansa harjoitteluun, mutta myös harrastuksiinsa metsästykseen ja musiikkiin. Metsäkanalintujen metsästyskausi on Pohjois-Savossa meneillään.

–  Pari kertaa olen jo käynyt metsällä. Sitä on vielä ohjelmassa. Musahommat ovat aina enemmän tai vähemmän läsnä.

Haulikko tai kitara käsissä ajatukset irtoavat urheilusta. Myös tuore päävalmentaja Antti Kuisma painottaa sitä, ettei paine tai väkisin puskeminen ole hyvä asia.

–  Haluan välttää sitä, että urheilijoilla alkaa nousta höyry päästä.

Pelaajavalmentajia

Kuisman pestin alussa on ollut tärkeää, että Herola ja toinen pitkäaikainen maajoukkuemies Eero Hirvonen ovat ostaneet uuden päävalmentajan ajatukset. Kuisma kuvaileekin heitä eräänlaisiksi pelaajavalmentajiksi.

Etenkin Herolan näytöt ovat sitä luokkaa, että hänen ajatuksiaan kannattaa kuunnella. Hän nousi teini-ikäisenä maajoukkueeseen ja kuului kymmenen vuotta edellisen päävalmentajan Petter Kukkosen luottourheilijoihin. Herola kehittyi Kukkosen komennossa lopulta arvokilpailumitalistiksi, kun hyvää kesäkilpailujen ja talven maailmancupien menestystä seurasi vihdoin arvokilpailumenestys Oberstdorfissa 2021. Herola taisteli tuolloin normaalikilpailun MM-hopealle.

Viime talven olympialaisissa Pekingissä häneen kohdistui mitaliodotuksia, mutta hiihto riitti kuudenneksi. Pettymyksen jälkeen Herola suuntasi katseensa seuraavaan kauteen ja aina vuoden 2026 olympialaisiin saakka.

Ennen Italiassa järjestettäviä olympialaisia MM-kilpailut järjestetään 2023 ja 2025. Helmi-maaliskuun taitteessa MM-mitaleista kisataan Planicassa.

Mihin olet tyytyväinen, kun maailmancup päättyy maaliskuun lopussa Salpausselällä?

–  Jos on enemmän pisteitä kuin mitä olen saanut koskaan aiemmin yksittäiseltä kaudelta, ja yksi mitali pitää olla taskussa Planicasta, Herola paalutti.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje