Iltalehti: SKA:ssa kauden loppuun pelanneen Mikko Lehtosen lähtö olisi maksanut kaksi miljoonaa euroa

Lehtosen sopimus SKA:n kanssa on nyt saatu purettua. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Lehtosen sopimus SKA:n kanssa on nyt saatu purettua. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Maajoukkuejääkiekkoilija Mikko Lehtonen olisi joutunut maksamaan noin kaksi miljoonaa euroa, jos hän olisi purkanut sopimuksensa KHL-jääkiekkoliigan SKA:n kanssa kesken kuluvan kauden, uutisoi Iltalehti. Lehtosella oli pietarilaisseuran kanssa nelivuotinen sopimus, jonka hän olisi halunnut purkaa heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuun lopulla.

–  Dialogin aikana kävi selväksi, että sopimuksen purku olisi maksanut pelaajalle 160 miljoonaa ruplaa, eli tämän hetken kurssin mukaan noin kaksi miljoonaa euroa, Lehtosen agentti Mika Rautakallio kertoo.

Lehtonen pelasi kauden loppuun SKA:ssa. Hänen sopimuksensa on nyt saatu purettua. Rautakallion mukaan Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ei pyynnöstä huolimatta auttanut sopimuksen purkamisessa.

Lehtonen tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.

–  Se mitä Venäjä tekee Ukrainassa on järkyttävää. Se on anteeksiantamatonta. Tuollaista ei saisi ikinä tapahtua, Lehtonen sanoo.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje