MANSE PP-KOU 1-0 (3-2, 4-4)

Pesäpallomestaruutta puolustava tamperelainen Manse PP piti Vaasassa huolen, että viikon kahdessa ensimmäisessä Superpesiksen ottelussaan täyden pistepotin saanut Koskenkorvan Urheilijat jäi tällä kertaa kokonaan ilman sarjapisteitä tiukan taistelun jälkeen.

– Tarkoitus oli lyödä rennosti ja railakkaasti ja toisaalta se onnistuikin, mutta teimme käytännössä kaikki palot itse ja Mansen ulkokenttä pääsi aivan liian vähällä, harmitteli KoU:n pelinjohtaja Mikko Vainionpää.

Hietalahden vanha pesäpallostadion on todella tuttu paikka KoU:n paidassa hyvän vireen alkukaudesta löytäneelle lyöjäjokeri Jere Dahlströmille. Lähes puolet (24) Kossun alkukauden juoksuista lyönyt Vaasan Mailan kasvatti on viettänyt pitkä uransa aikana valtavan määrän aikaa kentällä lyöntiä hioen.

– Tänne Hietalahteen kun tulee niin ihan kuin kotiin tulis. Oli mahtavaa taas päästä pelaamaan täällä, vaikka ei oma kotipeli ollutkaan, Jyväskylässä asuva Dahlström fiilisteli.

– Kyllä täältä kentältä muistaa kaiken. Aloitin pesiskoulussa vuonna 1985 tai -86, ja eihän sen hienompia muistoja voi löytyä. Täällä käydään edelleen isän ja lasten kanssa harjoittelemassa.

Elokuussa 42 vuotta täyttävän Dahlströmin pitkä ura on ollut uskomaton. Kaikkien aikojen lyöjätilaston ykkösmies on saanut henkilökohtaisten saavutusten ja palkintojen lisäksi myös seitsemän SM-mitalia, joista kirkkain on vuonna 2010 Vimpelin Vedossa voitettu kultamitali.

Sunnuntaina ykköspalkittu Dahlström löi toisella jaksolla kolme juoksua, vaikka kotiutustilanteet jäivät koko pelissä aivan liian vähiin. Manse PP vei kahdesti kotiuttaneen Perttu Ruuskan johdolla avausjakson 3-2.

Toisella puolikkaalla molemmilla joukkueilla oli saumat voittoon, mutta jakso päättyi 4-4. Henri Puputti löi puolet tamperelaisten juoksuista.

KoU:n lukkariksi palasi pienen tauon jälkeen Aapeli Suvisalmi, kun Elias Pitkäsen lainasopimus päättyi perjantain IPV-otteluun.