Suomen jääkiekkomaajoukkue helli kotiyleisöään voitolla myös MM-turnauksen kolmannessa ottelussa. Maanantai-iltana oli Yhdysvaltojen vuoro kaatua maalein 4–1 (1–0, 3–0, 0–1).

Leijonien maalijuhlien takeena oli jälleen ylivoimapeli, joka tuotti ottelun kolme ensimmäistä maalia. Joukkue on tehnyt nyt Tampereella jo kuusi ylivoimamaalia mainiolla onnistumisprosentilla 40.

Kuten edellisessä ottelussa Latviaa vastaan, Sakari Mannisen sentteröimä ykkösylivoima järjesti kaksi maalia.

– Kivahan se on maali tehdä ja tietenkin, kun pääsee ylivoimalle, niitä on tehtäväkin. Sieltä pitääkin saada tulosta, totesi Manninen, jonka omat tehopisteet USA-ottelussa olivat 1+2 ja koko turnauksen saldo kasvoi 2+3:een.

Vaikka vastakkain oli kaksi B-alkulohkon parhaimmistoon kuuluvaa joukkuetta, kamppailu ei kuulu MM-historian parhaimpien joukkoon. Kun ottelu oli pitkälti ratkennut Suomen eduksi jo sen puoliväliin mennessä, peli meni molemminpuoliseksi jäähyilyksi ja nahisteluksi.

– Molemmilla joukkueilla oli hyvä tunnetila, kaverilla vähän päähän kohdistunutta taklausta ja tuollaista, siinä vähän tunteet kiehahtivat, Manninen tuumi kamppailun ajoittaisesta kuumentumisesta.

– Meillä kuitenkin pysyi kontrolli, vaikka välillä mentiinkin tunteet pinnassa.

Käännekohtana Watsonin viitonen

Avauserän kestäessä Suomen maali oli pariin kertaan lähellä jo ennen kuin sellainen syntyi kolme minuuttia ennen erätaukoa. Yhdysvallat sai purettua Suomen ylivoimapyörityksen, mutta Sakari Manninen ryösti kiekon takaisin hyökkäyssiniviivan tuntumassa ja lähetti läpisyötön Mikael Granlundille, joka laukoi turnauksen toisen osumansa.

Suomalaiset kokivat toisen erän alussa kovia kahteen otteeseen. Ensin Mikko Lehtonen sai taklaustilanteessa John Haydenin polvesta reiteensä ja jäi hetkeksi makaamaan kaukalon päätyyn.

Hayden pääsi teostaan ilman rangaistusta, mutta hetkeä myöhemmin Austin Watson tuomiona oli viisiminuuttinen ja ottelurangaistus. Syynä oli taklaus, jossa amerikkalaishyökkääjä iski kyynärpäänsä voimalla Teemu Hartikaisen päähän.

Niin Lehtonen kuin Hartikainen palasivat kuitenkin pian kaukaloon ja Watsonin jäähystä tuli ottelun käännekohta: Valtteri Filppula ja Manninen veivät sen aikana Suomen jo 3–0-johtoon.

Ottelun neljännen osuman laukoi Lehtonen tasavajaalla ajassa 30.50. Yhdysvaltain lohdutusmaali oli illan ainoa viidellä viittä vastaan -pelissä syntynyt ja sen iski Jussi Olkinuoran taakse toiseksi viimeisellä peliminuutilla Alex Galchenyukin nimiin.

– 4–0-johdossa pelikurimme vähän herpaantui ja annoimme liian hyviä maalipaikkoja. Olisi pitänyt auttaa Olkinuoraa enemmän siinä, mutta lähdimme lepsuilemaan kiekon kanssa, Manninen ruoti.