Ensimmäisen kerran vuonna 1985 järjestetty Power Cup kerää jälleen neljäksi päiväksi yhteen tuhansia juuri kesälomansa aloittaneita lapsia ja nuoria.

Tämän vuoden tapahtumapaikkakunnalle Kauhavalle on ilmoittautunut 680 joukkuetta, mikä tapahtumajohtaja Anna Komun mukaan merkitsee noin 6000 pelaajaa. Iältään pelaajat ovat 7–22-vuotiaita.

Lentopallon harrastajien keskuudessa tapahtuma on hyvin odotettu ja mieluinen. Etenkin sosiaalisesta mediasta on välittynyt nuorten odottavainen tunnelma.

Sosiaalinen media on vahvasti läsnä myös itse tapahtumassa. Osallistujien sisällön jakamisen lisäksi TikTokista tutut sisällöntuottajat osallistuvat tapahtumaan pelaajien toiveesta. Sisällöntuottajat ovat Anni Marjomaa, Daniel Ahola, Nuppu Oinas, Rajala ja Räpfaija.

Yhteisöllisyys välittyy

Power Cup on jo edellisvuosilta osoittautunut yhteisölliseksi tapahtumaksi, jossa pelaajat näkyvät monella tapaa. Itse pelaamisen lisäksi nuoret toimivat muun muassa otteluiden tuomareina.

Jo ennen turnausta lapset ja nuoret pääsivät vaikuttamaan tapahtuman sisältöön. Sosiaalisen median sisällöntuottajien lisäksi nuoret toivoivat VIIVIn esiintymään torstaina pidettyihin avajaisiin.

Yhteensä noin 200 kenttää sisältävä nurmialue täyttyi torstaina innokkaista lentopalloilijoista. Paikalla oli nähtävissä niin yhtenäisiä asuja kuin harjoiteltuja tuuletuksia.

Kauan odotettu turnaus alkoi varsin synkässä ja vaihtelevassa säässä, kun paikoin satoi hyvin rankasti. Luonnonnurmikentästä tuli sateen takia pian mutainen. Olosuhteet eivät kuitenkaan turnauskansaa juuri hidastaneet, vaan ihmisiä valui paikalle jo ensimmäisenä päivänä huomattavan paljon.

Katso turnauksen ensihetkiä alla olevalta videolta.

Turnauksen yritysosapuoli huvipuisto Powerpark on tapahtumalle aivan uudenlainen lisä.

Powerpark avautuu ainoastaan Power Cupin osallistujien iltakäyttöön perjantaina ja lauantaina.