Neljä ensikertalaista mukaan Helmareiden viimeiseen MM-pyristelyyn – jatkokarsintaan pääsy käytännössä vaatii kahta voittoa

Marko Salorannan mukaan ikä ei ole ratkaiseva tekijä pelaajavalinnoissa. Lehtikuva / Markku Ulander
Marko Salorannan mukaan ikä ei ole ratkaiseva tekijä pelaajavalinnoissa. Lehtikuva / Markku Ulander

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit lähtee neljällä uudella pelaajalla haastamaan Irlantia ja Ruotsia vuoden 2023 MM-kisojen karsintojen lohkovaiheen päätösotteluissa.

Ensikertalaisia ovat KuPsista Emma Peuhkurinen, Emmi Siren ja Oona Siren sekä HJK:sta Joanna Tynnilä.

Helmarit pelaa otteluissa ensi kertaa sitten tammikuun 2017 ilman edellistä päävalmentajaa Anna Signeulia, jonka sopimus purettiin aiemmin yhteisymmärryksessä. Joukkuetta luotsaa väliaikaisesti Marko Saloranta, joka heinäkuussa lupaili valintansa jälkeen vaihtelua.

Vaikka Salorannan pesti kestää vain vuodenvaihteeseen asti, on hän alkanut tehdä pelillisiä muutoksia.

–  Puolustuksessa halutaan olla aktiivisempia ja riistää ylempää. Hyökkäyksessä keskitytään etäisyyksiin ja pidempiin hyökkäyksiin, jotta ylempää riistäminen helpottuu.

A-maajoukkueen iäkkyydestä on keskusteltu. Tuleviin otteluihin joukkue on EM-kisoista nuorentunut, kun 35-vuotiaat Essi Sainio ja Anna Auvinen lopettivat eikä Tuija Hyyrynenkään, 34, ole seurajoukkuesyistä mukana. Väliaikaisen päävalmentajan mukaan ikä ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä.

–  Yksikään nuori ei saa palkintoa, koska on nuori. Kokeneita ei pudoteta, koska passissa lukee väärä syntymävuosi.

–  Meidän valmentajien tehtävä on pitää huolta sitä, että debytoivat pelaajat onnistuvat samalla tavalla kuin Riven (Markku Kanerva) alla miesten joukkueessa.

Tynnilä, joka täyttää Irlanti-ottelupäivänä 22 vuotta, on yksi heistä, joilta hyviä peliesityksiä voi odottaa. Urheilija itse oli onnellinen, kun kuuli maajoukkuevalinnasta.

–  Hyvät, onnelliset ja ylpeät fiilikset on. Tämä on iso kunnia, ei voi hienompaa tunnustusta oikein saada. Se on merkki siitä, että on tehnyt omassa arjessa oikeita asioita, Tynnilä iloitsee.

Jatkokarsinta vaatisi käytännössä kahta voittoa

Helmarit on A-karsintalohkossa kolmantena, pisteen Irlantia ja yhdeksän pistettä Ruotsia perässä. Lohkovoiton varmistanut Ruotsi etenee varmuudella kisoihin, ja Suomi kamppailee Irlannin kanssa paikasta jatkokarsintaan.

Irlanti kohtaa syyskuun ikkunan toisessa ottelussaan Slovakian, joka vaikka ylsi tasapeleihin Suomea ja Irlantia vastaan, on voittanut ainoastaan lohkon heittopussin Georgian. Näin vaikuttaisi siltä, että Helmareiden on kaadettava paitsi Irlanti myös Ruotsi.

–  Irlanti pelannee puolustavammin kuin mitä ensimmäisessä kohtaamisessa. Ruotsi taas on äärettömän kova ja kisapaikkansa jo varmistanut. He saattavat tuoda uusia pelaajia, joilla toisaalta on näytönhalua, Saloranta kuvailee tulevia vastustajia.

Viime syksynä Suomi hävisi sekä Irlannille että Ruotsille maalein 1–2.

Irlanti-ottelu pelataan 1. syyskuuta Dublinissa, ja Ruotsi saapuu vieraaksi Tampereelle 6. syyskuuta.

------

Korjaus klo 15.15: Signeulia ei erotettu, sopimus purettiin yhteisymmärryksessä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje