Nyrkkeilyliitto odottaa kurinpitovaliokunnan päätöstä Suomen mestari Hakkaraisen tekemästä häirintäilmoituksesta

Nelinkertaisen Suomen mestarin Hakkaraisen ja hänen entisen valmentajansa valmentajasuhde kesti viisi vuotta. Hakkarainen kuvassa vasemmalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Nelinkertaisen Suomen mestarin Hakkaraisen ja hänen entisen valmentajansa valmentajasuhde kesti viisi vuotta. Hakkarainen kuvassa vasemmalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jaa artikkeli

Nyrkkeilyliitto kertoi tänään, että se odottaa kamppailulajien yhteisestä kurinpitovaliokunnasta päätöstä, joka koskee nyrkkeilijä Jonna Hakkaraisen tekemää ilmoitusta epäillystä urheilun eettisestä sääntörikkomuksesta.

Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina, että Hakkarainen oli tehnyt tammikuussa Suomen urheilun eettiseen keskukseen Suekiin ilmoituksen entisen valmentajansa häntä kohtaan harjoittamasta häirinnästä, henkisestä väkivallasta, manipuloinnista, kontrolloinnista, uhkailusta ja huorittelusta.

Kurinpitovaliokunnan tutkinta on yhä kesken. Hakkarainen teki väärinkäytöksistä ilmoituksen 24. tammikuuta Suekiin, josta tapaus siirtyi kamppailulajien yhteiseen kurinpitovaliokuntaan 28. tammikuuta.

Nelinkertaisen Suomen mestarin Hakkaraisen ja hänen entisen valmentajansa valmentajasuhde kesti viisi vuotta, kunnes päättyi viime elokuussa. Valmentaja toimii nykyään suomalaisen nyrkkeilyn johtotehtävissä, ja hänellä on vaikutusta maajoukkuevalintoihin.

Tutkinnalla taipumus kestää pitkään

HS:n jutussa Hakkarainen ihmettelee, ettei Nyrkkeilyliitossa ole reagoitu tapaukseen. Hänen mukaansa liiton toiminnanjohtaja "hyssyttelee" asiaa.

–  Tuota kommentoin siten, että kun tämä tapaus tuli meille Suekilta, pohdimme, mikä on oikea instanssi ratkomaan keissiä. Oli toive, ettei asiasta puhuttaisi ulkopuoliselle, kunnes taho, jolle valta on annettu, tekee päätöksensä. Koen, ettei kysymys ole hyssyttelystä, vaan marssijärjestyksestä, Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Marko Laine sanoo ja lisää, että pallo on asiassa kamppailulajien yhteisellä kurinpitovaliokunnalla.

Laine ei halua ennakoida, milloin kurinpitovaliokunnan päätös Hakkaraisen tapauksesta tulee.

–  Tietysti kaikkien osapuolten intresseissä olisi, että tällaiset käsiteltäisiin mahdollisimman nopeasti. Pitää kuitenkin huomioida, että kun kuripitovaliokunta haluaa paneutua tapaukseen huolellisesti, muotovirheitä välttäen, päätöksen valmistuminen kestää.

Kamppailulajien yhteinen kurinpitovaliokunta on toiminut Suomessa vuodesta 2017.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje