Kouvolalainen Laukkasen perhe muutti toissa kesänä Kuortaneelle. Syynä oli se, että perheen tytär Tiiamari Laukkanen on lahjakas keilaaja ja hän aloitti urheilulukion Kuortaneella. Myös ysiluokkaa käyvä pikkuveli Tomi Laukkanen panostaa tosissaan keilailuun.

– Maajoukkuevalmentajien taholta oli vähän semmoinen hiostaminen, että tyttö pitäisi saada tänne lukioon ja poika sitten perässä. Tuli vielä semmoinen mahdollisuus, että minulla järjestyivät työt ja muutimme sitten kaikki, perheen äiti Teija Laukkanen kertoo.

Maantieteellinen välimatka tai Kymenlaakson ja Etelä-Pohjanmaan kulttuurierot eivät ole tahtia haitanneet.

– Homma on toiminut. Urheilulukiossa on väkeä laajalta alueelta ja asenne on ennakkoluuloton. Olemme olleet ihan äärettömän tyytyväisiä ja kehitys on ollut kummallakin huikean hyvää, eikä sellaiseen ei olisi päässyt muutoin. Nuorisomaajoukkueen päävalmentaja Piritta Kantola on heidän päivittäinen valmentajansa, Teija Laukkanen tähdentää.

Meriittinä jo juniorien EM-kultaa

Toista vuotta urheilulukiossa opiskeleva Tiiamari Laukkanen, 17, on tyytyväinen opinahjoonsa.

– Olen saanut treenit, opiskelun ja kilpailemisen hyvin yhdistettyä.

Hän saavutti viime syksynä singlen juniorien EM-kultaa Ranskan Wittelsheimissä.

– Ne olivat ekat arvokisani. Sattui vaan olemaan mun päiväni.

Uusia edustustehtäviä on luvassa, sillä huhtikuun alussa juniorien EM-karkelot keilataan Wienissä.

– Viikon päästä lähdetään. Meillä oli juuri Kuortaneella EM-joukkueen viimeistelyleiri ja kunto tuntuu tosi hyvältä.

Keilailusta löytyy kosolti kiehtovia elementtejä.

– Tässä ei voi ikinä olla täydellinen. Aina löytyy jotakin parannettavaa. Toisena päivänä voi mennä huonosti ja seuraavana tosi hyvin.

Kotimaassa hänen seuransa on Lahden Bay, joka hiljattain saavutti naisten SM-liigassa hopeaa.

– Tarkoitus on keilata koko lukioaika ja tavoitteena on päästä naisten maajoukkueeseen. Lukion jälkeen sitten katsotaan, mitä tehdään ja mihin päin lähdetään. Koulu on välillä vähän haastavaa, mutta hyvin on mennyt.

Keilailutreeneihin ja -kisoihin kuluu viikossa noin 15–16 tuntia ja muu liikunta tulee siihen päälle.

– Ohjelmassa on lenkkeilyä ja peruskuntosaliharjoittelua.

WRB:n riveissä hyvä meininki

Tomi Laukkanen, 15, edustaa seinäjokelaista WRB:tä, joka oli miesten SM-liigassa neljäs. Hän oli joukkueen runkopelaajia koko kauden ajan.

– Aloitin keilailun 7-vuotiaana ja samalla siskokin innostui lajista. Ensimmäisen vuoden jälkeen oli pari vuotta taukoa, mutta sitten aloin kilpailemaan, Tomi Laukkanen selvittää.

Hän opiskelee Kuortaneen yläkoulussa ns. urheiluysillä.

– Treenaan aktiivisesti keilailuporukassa. Kuortane on tosi kiva paikka. Liikuntapaikat ovat mahtavia ja valmennus tosi hyvää. Koulukin sujuu.

Tomi Laukkasen suunnitelmissa on jatkaa opiskeluja Kuortaneen urheilulukiossa ja keskittyä samalla keilailuun.

– Tavoitteet ovat korkealla. Ensi kaudelle yritän päästä maajoukkueeseen ja jos ensi keväänä vaikka irtoaisi junnujen EM-paikka.

Hänellä viikossa kuusi tuntia valmennusta ja siihen päälle tulevat kisat sekä omatoimiset treenit.

– Se on jo sovittu, että jatkan WRB:ssä myös ensi kaudella, Tomi Laukkanen vahvistaa.