Vaasanseudun areenat -kuntayhtymällä on mittavat saamiset Hockey-Team Vaasan Sport Oy:ltä. Jääkiekon liigajoukkueen taustayhtiöllä on maksamatonta velkaa jäähallia hallinnoivalle kuntayhtymälle yhteensä reilusti yli puolen miljoonan euron verran.
– Kaikki juontaa juurensa sinne, kun hallia alettiin remontoimaan, ja sen jälkeen poikkeuksellisiin kausiin, jotka vähän muuttivat alkuperäisiä suunnitelmia, sanoo Jonne Kemppainen, joka viime viikolla siirtyi Sportissa markkinointijohtajan paikalta toimitusjohtajaksi.
Kuntayhtymän hallituksen viime viikolla pitämän kokouksen pöytäkirjan mukaan saatavien yhteissumma 21. helmikuuta oli yhteensä 556 450,14 euroa. Vanhoista maksusuunnitelmista velkapääomaa oli 342 212,38 euroa ja muita avoimia myyntisaatavia 172 883,69 euroa, joista perinnässä 143 258,83 euroa ja maksukehotuksen alaisia 29 624,86 euroa.
Summat ovat sellaisia, etteivät ne anna hyvää viestiä Sportin taloustilanteesta.
– Jos puhutaan seurasta yleisesti, tasapainotteluahan tämä on. Meillä on kova ja vahva usko, millä toimenpiteillä saamme tämän kääntymään positiivisemmaksi ja vakaammaksikin. Tottakai meidän pitää pystyä vahvistamaan ja jollain aikajänteellä laajentamaankin liiketoimintaa, Kemppainen sanoo.
– Mutta tottakai yksi prioriteetti on tämän tilanteen ratkaisu hallissa, jossa toimimme. Onhan tuossa sitten eri malleja myös muista kaupungeista. Emme ole ainoa seura, joka vastaavanlaisia keskusteluja käy tai on viime vuosina käynyt.
Neuvotteluissa päästy eteenpäin
Kuntayhtymän hallitus päätti jo tammikuun lopulla pitämässään kokouksessa kyksimielisesti, että se edellyttää realisoitavaa tai omavelkaista henkilötakausta maksusuunnitelman alaisille Sport-yhtiön veloille 29. helmikuuta mennessä. Sama päivämäärä oli takaraja myös kaikkien erääntyneiden myyntisaatavien maksamiselle. Muussa tapauksessa laskujen perintä etenisi perintäprosessin mukaisesti.
Sport, kuntayhtymä sekä sen omistajakunnat Vaasa ja Mustasaari ovat kuitenkin myös tällä välin istuneet neuvotteluihin, joissa Sport on avannut taloudellista tilannettaan. Omistajakunnat lähettivät tämän jälkeen kuntyhtymälle omistajaohjauskirjelmän, jossa toivottiin Sportille lisäaikaa takausvaatimuksesta ja erääntyneiden laskujen maksupäivästä.
Kuntayhtymän hallitus päättikin myöntää lykkäystä, kunnes kuntayhtymä, kuntaomistajat ja Sport ovat sopineet velkojen ja talouden uudelleen järjestelystä. Lykkäyksen takarajaksi päätettiin 30. huhtikuuta.
Kemppainen uskoo, että seura pystyy löytämään tavan, jolla kuntayhtymän saatavat pystytään hoitamaan hallitusti pois päiväjärjestyksestä.
– Meillä on ollut hyviä keskusteluja ja neuvotteluissa on päästy eteenpäin. Tietysti tässä on oltava avoin peli. Nuo ovat kuitenkin julkisia lukemia ja puhutaan julkisista rahoista, joten se on käytävä reilusti ja avoimesti läpi, toimitusjohtaja sanoo.
– Korona-ajoista nyt ei enää tässä vaiheessa haluaisi puhua, mutta sieltähän tämäkin tilanne tottakai juontaa juurensa. Onneksi kuntayhtymällä ja kunnilla on ollut ymmärrystä myös siitä, miksi olemme tässä tilanteessa.
Tappiollinen tulos uhkaa
Sportilla on käynnissä myös osakeanti, joka jatkuu syyskuun loppuun mennessä. Liikkeelle on laskettu 8500 kappaletta 120 euron arvoisia osakkeita, jolloin osakepääomaa korotettaisiin maksimissaan 1 020 000 euron verran. Annin tavoitteena on, että uusia osakkeita merkittäisiin vähintään 4000 kappaletta, jolloin pääomaa kertyisi 480 000 euroa.
Kemppaisen mukaan osakeannin ensimmäisen viikon aikana merkittiin 160 osaketta.
– Ensimmäisen viikon tulokseen saamme olla ihan tyytyväisiä, mutta missään nimessä emme vielä ole maalissa. Sportin ympärillä on menossa positiivinen puheensorina ja olemme saaneet vakuutettua sidosryhmät, että olemme kehittymässä ja tekemässä muutoksia. Varmasti sekin osakseen siinä näkyy, hän toteaa.
– Tietysti on se toinenkin puoli, että kyllähän ihmiset muistavat, ettei siitä edellisestä osakeannista pitkä aika ole. Senkin takia olemme halunneet korostaa, että meillä on suunnitelma ja tietynlaiset askelmerkit, joilla haluamme seuraa kehittää ja kuinka tulemme kehittämään.
Edellisellä, viime huhtikuuhun päättyneellä tilikaudellaan Sport teki reilun 6,5 miljoonan liikevaihdolla voittoa 106 400 euroa. Tulokseen vaikuttivat huomattavasti pelaajasiirrot, joita Sport teki helmikuun puolivälissä.
Osakeannin taustamateriaalien avainlukuosuudessa Sport kertoo, että kuluva kausi olisi tuottamassa reilun 250 000 euron tappiot. Toki kausi on vielä kesken ja pudotuspelipaikasta kamppailevan joukkueen loppukauden menestys vaikuttaa myöhemmin tilinpäätökseen kirjattaviin lukuihin.
– Voihan se olla, että tulos on plusmerkkinenkin. Joukkueellahan on kaikki omissa käsissä. Jos pelaamme pitkän kevään, silloinhan se näkyy kassassakin, sanoo Kemppainen.
– Mutta jos pelit loppuvat esimerkiksi runkosarjaan, kyllä siinä tapauksessa tulemme tekemään tappiollisen tuloksen tästä kaudesta.