Suomelle avausvoitto Kanadasta alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, kiekkomaalivahti Emilia Kyrköllä piti kiirettä

Jaa artikkeli

Suomi on avannut onnistuneesti kisataipaleensa alle 18-vuotiaiden naisten jääkiekon MM-kilpailuissa. Suomalaiset veivät 2–0-voiton Kanadasta Yhdysvalloissa pelattavissa kisoissa.

Voitto oli Suomen alle 18-vuotiaiden naisten ensimmäinen Kanadasta. Ennen turnauksen avausottelua Kanada oli voittanut tyttöleijonat MM-kisoissa yhdeksän kertaa, kerrotaan Suomen jääkiekkomaajoukkueiden verkkosivuilla.

–  Tuntuu mahtavalta, koska emme olleet voittaneet Kanadaa vastaan, Suomen toisen maalin tehnyt kakkosketjun keskushyökkääjä Oona Havana kertoi Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n verkkosivuilla.

Ensimmäisen maalin Madisonissa pelatussa ottelussa Suomi teki toisen erän päätteeksi, kun Ada Eronen pääsi heiluttamaan kanadalaisten verkkoa. Suomalaiset sinetöivät voittolukemansa päätöserässä maalilla, joka lähti Havanan mailanlavasta.

Maalivahti Kyrkkö loisti

Paine Suomen päädyssä oli kova. Suomen maalivahti Emilia Kyrkkö torjui pelissä 40 laukausta. Kanada painosti erityisesti kolmannessa erässä, jossa Kyrkkö toteutti lähes puolet kaikista torjunnoistaan. Päätöserässä kanadalaiset laukoivat Suomen häkkiä kohti 19 kertaa, kun suomalaiset laukoivat vastustajansa maalia kohti kuudesti.

Kyrkön kanadalaiskollegalla Hailey MacLeodilla oli vähemmän tehtävää maalillaan. Hän pysäytti koko pelissä 15 laukausta 17:stä.

Maalilla huhkinut Kyrkkö palkittiin Suomen joukkueen parhaana pelaajana.

Päävalmentaja pitää jalat maassa

A-lohkossa pelaava Suomi kohtaa seuraavaksi Yhdysvallat Suomen aikaa varhain keskiviikkona pelattavassa ottelussa.

Suomen päävalmentaja Mira Kuisma pitää jalat maassa historiallisesta Kanada-voitosta huolimatta.

–  Uskon, että Yhdysvallat tulee kovempaa päälle kuin Kanada teki avausottelussa. Meidän on oltava valmiina, Kuisma vaati.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje