Koripallomaajoukkueen kesäsatu päättyi kyyneliin

Suomen koripallomaajoukkueen urakka EM-kisoissa päättyi 90-100-puolivälierätappioon Espanjaa vastaan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Suomen koripallomaajoukkueen urakka EM-kisoissa päättyi 90-100-puolivälierätappioon Espanjaa vastaan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Suomen koripallomaajoukkueen kesä tuotti paikan MM-kisoissa ja etenemisen pitemmälle kuin koskaan nykymuotoisissa EM-kisoissa, mutta kesäsatu päättyi kyyneliin tiistai-iltana Berliinissä. Suomi hallitsi EM-puolivälierän avauspuoliaikaa mutta taipui 90–100-tappioon Espanjalle.

Samalla päättyivät Petteri Koposen ja Shawn Huffin pelaajaurat. Koponen myönsi tappion olevan erityisen katkera siksi, että nyt jos koskaan maailman parhaisiin koripallomaihin kuuluva, mutta sukupolvenvaihdosta läpikäyvä Espanja olisi ollut lyötävissä, kun sen riveissä oli yhdeksän ensikertalaista.

– Just näin. Me tiedettiin, että nyt meillä on tsäänssi, Koponen sanoi.

Hermostuneiden avausminuuttien jälkeen Suomi pääsi juoksemaan ja meni puoliajalle ansaitussa 9 pisteen johdossa. Kolmas neljännes alkoi kuitenkin Willy Hernangomezin peräkkäisillä donkeilla ja siitä eteenpäin peli kulki Espanjan hallinnassa. Espanja nosti puolustuksensa intensiteetin äärimmilleen, teki Suomen pelistä staattista ja jauhoi palloa korin alle.

Ja kun Espanja tarvitsi ratkaisevaa riistoa tai kolmosta, Espanjan kultaisen koripallosukupolven viimeinen mukana oleva tähti, 37-vuotias Rudy Fernandez oli valmiina. Fernandez upotti toisella puoliajalla kolme kolmosta, riisti koko ottelussa pallon viidesti ja sukelsi tarvittaessa parkettiin pallon perässä.

–  Kaikki kunnia Espanjalle. He saivat meidät pois meidän pelisysteemistä. Ei me huonoille pelaajille hävitty, Lauri Markkanen tunnusti.

Markkanen oli jälleen Suomen paras korintekijä 28 pisteellä, mutta hän joutui taistelemaan jokaisen pisteen eteen. Markkanen sai ilmoille 17 pelitilanneheittoa, mikä oli vähemmän kuin Suomi olisi halunnut, eikä saanut edelllispelin tapaan palloa liikkeeseen.

–  He laittoivat painetta palloon ja olivat fyysisiä. Meidän takamiehet tekivät hyvää työtä, mutta me emme saaneet helppoja koreja. Kyllä me tiedettiin, että Espanjalla on erinomainen puolustus, Markkanen sanoi.

Päävalmentaja Lassi Tuovin johtama Suomen valmennus onnistui läpi EM-turnauksen valmistamaan Suomen erinomaisesti peleihin ja reagoimaan otteluiden sisällä. Tällä kertaa hänellä oli vastassaan Espanjan maailmanmestariksi ja kolme kertaa EM-kultaan valmentanut Sergio Scariolo, joka käytti ottelun aikana paikkapuolustusta ja koko kentän vartiointia Suomen pelin sekoittamiseksi.

–  Me teimme kuitenkin 90 pistettä. Ei tämä mikään huono hyökkäyspeli ollut, Tuovi muistutti.

–  He tekivät korin korin jälkeen, ja kun me joudumme ottamaan pallon sukasta, ei ole helppo päästä juoksemaan. He olivat roolittaneet puolustuksen todella hyvin. Se on kokeneen joukkueen merkki, että se ei myöhästy alusta, sitä ei saa karuselliin juoksemaan. Espanja on todella hyvin valmistettu ja koutsattu joukkue, Tuovi sanoi.

Tuovi johti kahdeksan arvokisadebytanttia sisältävän joukkueensa EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, mikä ennakoi hyvää tulevaisuudelle.

–  Espanjaa vastaan näiden kaverien pitääkin kerran hävitä ennen kuin voitetaan. Tämä varmasti tuo reppuun yllättävän paljon, mitä me ei vielä ymmärretäkään, Tuovi sanoi.

Koko EM-turnauksen nuorin pelaaja Miro Little pelasi 13 minuuttia, heitti kuusi pistettä ja jakoi kuusi korisyöttöä.

– Miro oli tänään aivan loistava, Tuovi sanoi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje