Tenniksen tyyli-ikoni Roger Federer siirtyy sivuun ammattilaiskentiltä – sveitsiläisen häikäisevä ura alkoi jo 24 vuotta sitten

Federerin huikealta uralta muistetaan etenkin hänen mestaruutensa Wimbledonissa. Lehtikuva/AFP
Federerin huikealta uralta muistetaan etenkin hänen mestaruutensa Wimbledonissa. Lehtikuva/AFP
Jaa artikkeli

Viime vuosina useista loukkaantumisista kärsinyt tennislegenda Roger Federer ilmoitti torstaina siirtyvänsä sivuun lajinsa ammattilaiskentiltä. Federerin, 41, ammattilaisura alkoi jo vuonna 1998, ja sveitsiläissuuruus nousi 2000-luvun alkupuolella lajinsa ehdottomaksi hallitsijaksi ja yleisön rakastamaksi miesten maailmanlistan ykköspelaajaksi.

–  Kuten monet teistä tietävät, viimeiset kolme vuotta ovat tarjonneet minulle haasteita loukkaantumisten ja leikkausten muodossa. Olen tehnyt kovasti töitä päästäkseni täyteen kilpailukuntoon, mutta tiedän myös, mitkä kehoni kapasiteetit ja rajat ovat, Federer kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

–  Olen 41-vuotias. Olen pelannut yli 1  500 ottelua 24 vuoden aikana. Tennis on kohdellut minua anteliaammin kuin olisin koskaan voinut unelmoida, ja nyt minun pitää tunnustaa, että on aika lopettaa kilpailu-urani, Federer jatkoi.

Federerin ura huipulla päättyy ensi viikolla Lontoossa järjestettävään Laver Cup -turnaukseen.

–  Pelaan tennistä myös tulevaisuudessa, tietysti, mutta en grand slam -turnauksissa tai ATP-kiertueella, Federer sanoi.

Taikuri mailan kanssa

Federer voitti uransa aikana 20 grand slam -kaksinpelimestaruutta, joista ensimmäinen tuli Wimbledonissa 2003. Sveitsiläinen nosti miesten tenniksen uudelle tasolle jättäen varjoonsa muut vuosituhannen alun kärkipelaajat, kuten Yhdysvaltain Andy Roddickin ja Australian Lleyton Hewittin.

Federer löysi nopeasti kärkihaastajansa Espanjan Rafael Nadalista ja Serbian Novak Djokovicista, joiden kanssa sveitsiläinen kävi useita klassikoiksi nousseita finaalivääntöjä. Nadal ja Djokovic olivat Federeriä vastaan usein niskan päällä ja ohittivatkin sveitsiläisen tänä vuonna grand slam -mestaruustilastossa, mutta sveitsiläistähti jätti katsojiin lähtemättömän vaikutuksen hyökkäysvoittoisella ja elegantilla pelityylillään.

–  Jos olisin hänen valmentajansa, mitä voisin sanoa hänelle? Hän on taikuri mailansa kanssa, entinen Wimbledon-mestari, Djokovicin valmentajana toimiva Goran Ivanisevic on sanonut.

Federer voitti Wimbledonin nurmiturnauksen ennätyksellisesti kahdeksan kertaa. Australian avoimet hän voitti kuudesti, Yhdysvaltain avoimet viidesti ja Ranskan avoimet kertaalleen, vuonna 2009.

Ura lähti uuteen nousuun 35-vuotiaana

Federerin ura huipulla näytti päättyvän vuonna 2016 useisiin loukkaantumisiin, mutta sveitsiläinen onnistui paluussaan vielä yli 35-vuotiaana. Hän voitti Australian avoimet 2017–18 sekä Wimbledonin 2017.

Uransa viimeisen grand slam -finaalitrillerin Federer pelasi Wimbledonissa 2019, kun Djokovic kaatoi kilpakumppaninsa viidennen erän katkaisupelissä.

Tennismaailma menettää lyhyen ajan sisällä kaksi suurpelaajansa, sillä Federerin ikätoveri Serena Williams ilmoitti elokuussa siirtyvänsä lajista hiljalleen sivuun. Williams hyvästeli suurella todennäköisyydellä tenniksen grand slam -kentät syyskuun alun US Openissa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje