Topi Raitasen alkuerä eteni suunnitelman mukaan, Neuvonen kävelyssä kymmenes

Topi Raitanen otti alkuerän viidennellä sijallaan viimeisen suoran jatkopaikan perjantai-illan loppukilpailuun. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Topi Raitanen otti alkuerän viidennellä sijallaan viimeisen suoran jatkopaikan perjantai-illan loppukilpailuun. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Loikka viimeisen esteen yli, vilkaisu vasemman olkapään yli taakse ja hölkäten maaliin. Estejuoksija Topi Raitanen selvitti alkuerän ongelmitta ja pystyi hölläämään lopussa, kun miesten 3  000 metrin estejuoksun EM-finalistit selvitettiin tiistaina puoliltapäivin Münchenissä.

Menikö juoksu suunnitelman mukaan?

–  Finaalipaikka oli tavoitteena, ja sen sain, tyytyväisenoloinen juoksija vastasi.

Raitanen viipyili juoksussaan joukon hännillä, tarkkaili tilannetta ja pysyi lopulta irronneen kärkijoukon perässä. Hyvävoimainen juoksija otti esteet varovasti ja kompuroinnit välttäen ja saavutti lopulta erän viidennen sijan. Se vei finaaliin, eikä aikavertailuja tarvinnut jännittää.

Raitasen aika 8.33,51 olisi ollut kovaa tavaraa myös aikavertailuissa. Hän oli kahdesta alkueräryhmästä 11:nneksi nopein.

–  Tänään vaati tällaisen työn. Katselin porukan takana, mitä tapahtuu. Sitten nousin jälkimmäisellä puoliskolla lähemmäs keulaa. Katsoin, että viiden parhaan joukko on omien silmien edessä, eikä takaa tulee kukaan ohi.

–  Neljä erottui aika hyvin. Viisi, kuusi ja seitsemän olivat hajallaan. Nousin viidenneksi, ja turvaväliä oli parikymmentä metriä.

Kesän parhaat jalat odottavat

Raitanen kuvaili vauhtia "lömpsyttelyksi". Hidas vauhti piti porukan pitkään kasassa ja loi ruuhkaa esteille.

–  MM- ja olympiakilpailuissa on kovempi vauhti, mutta EM-kilpailuissa menee esteillä härväilyksi, kiihdyttelyksi ja jarrutteluksi. Siksi nousin lähemmäs keulaa jälkimmäisellä puoliskolla, että saan otettua rauhallisemmin esteet, Raitanen avasi.

Münchenissä oli kuuma keli, joka yllätti vähän Raitasenkin.

–  Oli yllättävän kuuma. Verryttelykentällä oli ok, mutta lämpö iskee, ja tuossakin vauhdissa moni tippui.

Finaali on perjantai-iltana.

–  Finaalissa pitäisi olla parhaimmillaan ja porukassa, joka taistelee mitalista. Tiivis pakka on ja pitää olla pelipaikoilla, kun alkaa tapahtua.

Kahden välipäivän suunnitelmat ovat selkeät.

–  Pari kertaa päivässä kevyt lenkki, syödään ja nukutaan. Aktiivista palautumista ja hengennostattamista perjantaita kohti. Jos olisi vain yksi välipäivä, sopisi se kovakuntoisimmille kavereille, jotka palautuvat nopeimmin. Nyt kaikki saavat täyden vireen päälle ja uskon saavani kesän parhaat jalat kisaan.

Neuvonen ylsi uransa parhaaseen 35 kilometrin kävelyssä

Suomalaiskävelijä Elisa Neuvonen venyi kymmenenneksi naisten 35 kilometrin EM-kävelyssä Münchenissä. Neuvonen paranteli tasaisesti sijoitustaan Münchenin aamupäiväpaahteessa ja otti uransa parhaan arvokisasijoituksen.

Suomalaisen ero kreikkalaisvoittaja Antigoni Ntrismpiotiin oli maalissa 12.01 minuuttia.

Heinäkuussa Neuvonen käveli Eugenen MM-kilpailuissa 20:nneksi Suomen ennätyksellä 2.57.42. Nyt suomalaisen tulos oli 2.59.00.

–  Oli rankempi kuin edellinen reissu (Eugenessa). Lämpö itsessään ei tuntunut hirmu pahalta, mutta jalat olivat väsyneemmät ja vauhtikin hidastui loppua kohden. Sain kuitenkin sijoituksia napsittua, mikä on hyvä juttu, mutta vauhti ei kiristynyt, Neuvonen kertasi Ylen tv-haastattelussa.

Kreikan Ntrismpioti jätti hopealle yltäneen espanjalaisen Raquel Gonzalezin reilun kahden minuutin päähän. Unkarin Viktoria Madarasz otti pronssia.

Maaliin käveli yhteensä 18 urheilijaa.

Ojala oksensi ja taisteli maaliin

Aleksi Ojala nappasi miesten 35 kilometrin kävelymatkalla Neuvosen tavoin uransa parhaan arvokisasijoituksen, mutta urjalalaisen odotukset olivat huomattavasti 12. sijaa korkeammalla. Pääryhmän mukana pitkään kävellyt Ojala kärsi reiden kramppailusta sekä oksentelusta ja putosi lopulta yli 12 minuutin päähän kärjestä.

Ojala käveli vajaat neljä viikkoa sitten MM-kisoissa 13:nneksi SE-ajalla 2.28.22. Münchenissä Ojalan aika oli 2.39.06, jolla hän taipui espanjalaismestari Miguel Angel Lopezille yli 12 minuutilla.

–  Mielestäni olen pystynyt palautumaan (MM-kisoista), mutta enemmänkin tässä oli jännitys takareiden kunnosta. Viime viikolla oltiin kysymyksissä, että olenko edes mukana täällä. Olen tyytyväinen, että olin viivalla ja pääsin maaliin, Ojala totesi Ylen haastattelussa.

–  Uran paras arvokisasijoitus, vaikka en ihan tällaista odottanut.

Lopezin mestaruus oli vakuuttava, sillä espanjalainen jätti saksalaisen hopeamiehen Christopher Linken liki kolmen minuutin päähän. Italian Matteo Giupponi venyi pronssille.

Mitalisuosikki Perseus Karlström pyrki saavuttamaan Lopezia, mutta ruotsalainen ei kestänyt jahtivauhdissa ja joutui keskeyttämään.

Miesten kisassa maaliin pääsi 17 kävelijää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje