Vaasalainen urheiluvaikuttaja ja potilasturvallisuuden puolesta kamppaillut Kalevi Inha on kuollut

Kalevi Inha oli monessa urheilussa mukana ja Vaasan Vasaman pitkäaikainen puheenjohtaja. Arkistokuva.
Kalevi Inha oli monessa urheilussa mukana ja Vaasan Vasaman pitkäaikainen puheenjohtaja. Arkistokuva.
Kuva: Sanna Heikintalo
  • Minna Kallasvuo

Vaasalainen urheiluvaikuttaja Kalevi Inha on kuollut. Hänet tunnettiin etenkin Vaasan Vasaman pitkäaikaisena puheenjohtajana ja Urheiluruudun freelancer-toimittajana.

Kalevi Inha oli syntynyt 26.6.1937 Vaasassa ja hän kuoli saattohoidossa synnyinkaupungissaan 29.11.2021.

Inha eli ja vaikutti Vaasassa lähes koko ikänsä. Poikkeuksena on noin kymmenen vuoden jakso Savonlinnassa.

Inhan perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta. Siviiliammatiltaan Inha oli erityisopettaja. Hän eläköityi 1990-luvun puolivälissä Vaasan yhteiskoulusta, nykyisestä Merenkurkun yläkoulusta.

Inha toimi sekä työnsä ohessa että eläkevuosinaan Ylen ja Suomen Tietotoimiston urheiluavustajana, ja oli tuttu näky Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan urheilutapahtumien katsomoissa ja kenttien laidalla.

Vuoden tv-uutiskuvaus 2003 -kilpailun voitti Urheiluruudussa esitetty Esa Siltalopin kuvaama Painijat leirillä, jonka toimittajana oli Inha.

Vuosia Vasaman nokkamiehenä

Inhan näkyvin työ urheilun saralla oli Vaasan Vasaman puheenjohtajuus ja sitä ennen Vasaman lentopallojaoston puheenjohtajuus. Vasaman toimintaan Inha tuli vuonna 1984.

Vasama voitti lentopallon naisten Suomen mestaruuden yhdeksän kertaa kahdessa eri jaksossa ja pelasi historiallisesti myös Euroopan cupissa. Ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1986 ja viimeinen 1996.

Vasama oli ensimmäisiä seuroja, joka rakensi naisjoukkueensa puoliammattilaispohjalle. Joukkueessa oli muutaman kerran myös ulkomaalaisia ammattipelaajia. Urheilullisesti joukkue oli jotain, mitä naisten lentopallokentillä ei ollut Suomessa aikaisemmin nähty: äärimmäisen kovakuntoinen ja selkeästi roolitettu ryhmä.

– Kaikki ratkaisut olivat tietoisia hyvin tavoitteellisesta pelillisestä strategiasta alkaen. Olimme edellä aikaamme. Vaasa tunnettiin silloin Vasamasta ja lentopallosta, Inha on muistellut useissa haastatteluissa.

Vasaman puheenjohtajana Inha lopetti vuonna 2015 reilun 15 vuoden yhtäjaksoisen rupeaman jälkeen.

Hoitovirheestä elinsiirtojonoon

Vuonna 2017 jaettiin kaikkien aikojen ensimmäiset potilasturvallisuuden ansiomerkit ja diplomit. Ne on tarkoitettu potilas- ja lääkitysturvallisuuden, sen tutkimuksen ja kehittämisen parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä potilasturvallisuutta edistäville aktiivisille toimijoille.

Kalevi Inha oli yksi ansiomerkin saajista.

Inhalle tehtiin munuaisen siirto vuonna 2014, kun hän oli 77-vuotias. Hän oli silloin yksi vanhimmista siirtomunuaisen saaneista suomalaisista. Inha sai kroonisen munuaissairauden Vaasan keskussairaalan hoitovirheen seurauksena.

Tapaus teki Inhasta aktiivisen toimijan potilasturvatyössä aina siihen asti, kun sairaudet ja ikä alkoivat hivuttaa voimia.

– Kävin dialyysissä ennen siirtoa kolmen ja puolen vuoden aikana kaikkiaan 524 kertaa, Inha kertoi Pohjalaisen haastattelussa vuonna 2015.

Arjessa Inhalle tärkeitä asioita olivat myös kalastus, ravustus ja mökkeily.

    Jaa artikkeli