Red Bullin Verstappen jatkaa taistelua maailmanmestaruudesta – Yhdysvaltain gp:ssä irtosi F1-kauden kolmas voitto

Red Bullin Max Verstappen on voittanut formula ykkösten MM-sarjan Yhdysvaltain gp:n Miamissa. Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi seitsemänneksi. LEHTIKUVA/AFP
Red Bullin Max Verstappen on voittanut formula ykkösten MM-sarjan Yhdysvaltain gp:n Miamissa. Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi seitsemänneksi. LEHTIKUVA/AFP

Red Bullin viime kauden maailmanmestari Max Verstappen ei ole luovuttanut taistelua formula ykkösten tämän kauden mestaruudesta. Verstappen otti kauden viidennessä MM-kisassa Yhdysvaltain gp:ssä kolmannen voittonsa, kun hän kaasutteli Miamissa ruutulipulle ensimmäisenä.

Ratkaisu nähtiin jo ennen kuin kilpailua oli ajettu kuudesosaakaan. Verstappen ohitti kärjessä yhdeksännellä kierroksella jonkinnäköisistä rengasongelmista kärsineen Ferrarin Charles Leclercin, joka oli aika-ajojen voittajana lähtenyt paalupaikalta.

Verstappen piti johtonsa loppuun saakka, kun Miamissa tuli 57 kierrosta täyteen.

Viidennestä ruudusta lähtenyt Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi seitsemänneksi. Hän putosi noin seitsemän kierrosta ennen loppua Mercedes-kuskien George Russellin ja Lewis Hamiltonin taakse.

Suomalainen teki pikkuvirheen mutkassa 17, ja putosi seitsemänneksi. Radan ylenpalttinen liukkaus pääsi yllättämään hänet.

–  Jarrutus meni pikkaisen pitkäksi, ja ajauduin ajolinjalta sivuun, jolloin pito oli huono. Väärään aikaan vähän lipsahti, Bottas harmitteli Viasatin haastattelussa.

Hän oli edellisessä MM-kisassa Italian Imolassa viides. Bottas on MM-pisteissä hienosti kahdeksantena.

Kuumuus ahdisti

Keskikovat renkaat autonsa alle vaihdattanut Russell hyötyi lopussa rengasvalinnastaan, kun Bottaksen alla oli kovat kumit.

Red Bullin Sergio Perez jahtasi lopussa keskikovan seoksen renkailla Ferrarin Carlos Sainzia, joka ajoi kovemmilla renkailla. Sainz piti silti kolmannen sijansa loppuun saakka.

Kuljettajien MM-sarjan kärkikaksikosta Verstappen johtaa Leclerciä gp-voitoin 3–2. MM-sarjaa johtavan Leclercin 19 pisteen etumatka johtuu Verstappenin kahdesta keskeyttämisestä. Red Bull on ollut alkukaudesta epäluotettava, ja neljänneksi Miamissa ajanut Perez valittikin tiimiradioon, että autosta olivat tehot välillä vähissä.

Miamissa lämpötila pyöri 30 asteen kieppeillä, joten reilun puolentoista tunnin ajosavotta puristi kuljettajista mehut. Voittaja Verstappen oli maaliin päästyään silmin nähden uupunut.

–  Uskomaton gp. Oli hyvin fyysinen kisa, Verstappen sanoi kenttähaastattelussa.

Turva-auto hämmensi

Verstappen hallitsi kilpailua vakuuttavaan tyyliin huolimatta siitä, että radalle tuli runsaan 40 kierroksen jälkeen turva-auto, kun AlphaTaurin Pierre Gasly oli pyörähtänyt vaarallisesti. Gaslyn pyörähdyksen myötä McLarenin Lando Norris joutui keskeyttämään kisan.

Uusintalähdön jälkeen kymmenisen kierrosta ennen loppua Mercedes-kaksikko Russell–Hamilton otti tähtäimeensä viidentenä ajaneen Bottaksen. Russellin viides ja Hamiltonin kuudes sija olivat Mercedekselle vaikean alkukauden jälkeen jopa myönteinen suoritus.

MM-sarja jatkuu parin viikon kuluttua Espanjan Barcelonassa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje