VPS-IFK MARIEHAMN 1-3 (0-1)

Jalkapalloliigan positiivisimpiin yllättäjiin kuuluvan Vaasan Palloseuran ensimmäinen kotivoitto jäi taas haaveeksi, kun IFK Mariehamn kävi hakemalla Hietalahdesta täydet pisteet mukaan Ahvenanmaalle.

Sarjanousija VPS on ollut liigan kummajainen, sillä se on saanut yhtä lukuun ottamatta kaikki pisteensä erinomaisesti sujuneiden vieraspelien ansiosta. Suurin syy tähän on päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan se, että joukkue on kohdannut juuri vieraissa pääasiassa muita kuin ykköskorin joukkueita.

Kukaan tuskin osasi silti odottaa tai edes haaveilla, että vaasalaiset ovat tässä vaiheessa kautta tuloksellisesti sarjan paras vierasjoukkue. Neljä viimeisintä matkapeliä VPS on voittanut huikealla maalierolla 16-2. Tätä on ihmetelty ja ihasteltu myös Vaasan ulkopuolella.

Vepsu on tehnyt liigapeleissään 28 maalia, mikä on eniten koko sarjassa. Kuudessa kotiottelussa pallo on saatu tolppien väliin kuitenkin vain neljä kertaa, ja niistäkin kaksi tuli heti kauden avauskamppailussa AC Oulua vastaan.

Pakon sanelemia muutoksia

Tilasto kuitenkin hiukan valehtelee, sillä Hietalahdessa pelatussa "vieraspelissä" FC Lahtea vastaan VPS onnistui maalinteossa viidesti. Peliesitykset kotiyleisön edessä ovat kuitenkin olleet selvästi parempia, mitä tulokset osoittavat. Lauantaina Vepsu ei kuitenkaan ollut parhaimmillaan ja se näkyi taas myös tulostaululla.

Moni ihmetteli lauantaina Hietalahdessa kotijoukkueen erikoista avauskokoonpanoa, sillä neljä pelaajaa oli vaihtunut voittoisan AC Oulu -pelin jälkeen. Vaihdot olivat pakon sanelemia loukkaantumisten tai sairastelujen takia.

VPS jäi varsin runsaslukuisan (2167) yleisön edessä ensimmäisen 45-minuuttisen aikana kokonaan ilman kunnon maalipaikkoja. MIFK sen sijaan hyödynsi avausjakson puolivälin jälkeen toisen loistopaikkansa, kun brassihyökkääjä Dé laittoi boksin sisältä pallon tolppien väliin.

Osuma tutusta paikasta

Tauon jälkeen kentällä nähtiin piristynyt Vepsu. Joukkue pääsi nopeasti tasoihin, kun Aleksi Pahkasalo tykitti reilusta 20 metristä kauden viidennen liigaosumansa.

– Olen odottanut kauan, että pääsis vetämään kaukaa ja tänään sille löytyi tilaa. Pääsin vetämään itelle aika tutusta paikasta. Noita on tehty alemmilla sarjatasoilla ja nyt sain vihdoin tehtyä myös sen liigassa. Hieno fiilis, Pahkasalo tiivisti.

Molemmilla oli tämän jälkeen omat paikkansa lisäosumiin, mutta vaasalaisten harmiksi kaksi seuraavaa maalia nähtiin väärässä päässä Vahid Hambon ja Joakim Latosen toimesta.

– Peli oli meidän maalin jälkeen hyvin kontrollissa, mutta jouduimme loukkaantumisen takia pelaamaan aika kauan vajaalla, ja vastustaja sai iskettyä siihen toisen maalin, Pahkasalo harmitteli.