LAPUA

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) hyväksyi syyskuun lopussa malminetsintäluvan Lapualle.

Turkulaisen Grafintec Oy:n hakema lupa koskee 889,35 hehtaarin aluetta Simpsiön ja Karhunmäen tienoilla.

– Hakija on osoittanut, että kaivoslaissa säädetyt edellytykset täyttyvät eikä luvan myöntämiselle ole kaivoslaissa säädettyä estettä, Tukes perustelee.

Tukesin mukaan lupa-alueella ei sijaitse suojelualueita, suojeluohjelma-alueita tai valtakunnallisesti merkittäviä tai suojeltuja maisema-alueita.

Alueella ei ole yleiskaavaa eikä asemakaavaa. Osa lupa-alueesta sijoittuu vireillä olevan Simpsiön osayleiskaavan alueelle.

Malminetsintälupa on voimassa enintään neljä vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Etsintäluvan voimassaoloa voi kuitenkin jatkaa enintään kolme vuotta kerrallaan siten, että lupa on voimassa yhteensä enintään 15 vuotta.

Päätökseen saa kaivoslain nojalla hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitusajan päättymispäivä on 5. marraskuuta.

Etsittävä grafiitti käy akkuteollisuudelle

Lupaa hakenut yritys otaksuu alueella olevan grafiittia, sillä hakijan tutkimustieto, geologia ja aiempi historiallinen tutkimusaineisto tukevat tätä väitettä.

Grafiittia hyödynnetään tulenkestävissä sovelluksissa, anodin valmistukseen akkuteollisuudessa, sähkömoottorien hiiliharjoissa, jarrupaloissa, valimoteollisuudessa, kuivana voiteluaineena ja teräksen valmistuksessa, listaa kriittiset materiaalit -nettisivusto .

Luonnon grafiitti on määritelty Euroopan unionin taloudelle kriittiseksi mineraaliksi. EU on 95-prosenttisesti riippuvainen sen tuonnista.

Suurin tuottajamaa on Kiina 73 prosentin osuudella.

Malminetsintäalue pieneni hieman

Alun perin brittiläisomisteinen malminetsintäyhtiö haki malminetsintälupaa 964,99 hehtaarin kokoiselle alueelle.

Lapuan kaupunki vaati Tukesille antamassaan lausunnossaan, että malminetsintäluvun ulkopuolelle jätetään noin 200 hehtaaria, jolle Lapuan kaupunginhallitus on päättänyt laatia osayleiskaavan Simpsiön alueen rakentamis- ja virkistystoiminnan kehittämiseksi.

Kaivosviranomainen ei nähnyt tarvetta malminetsintäalueen pienentämiselle, koska luvan hakija on itse pienentänyt lupahakemusaluetta hakemusprosessin aikana. Yhtiö päätti rajata hakemusalueen kaakkoisosan kokonaan pois.

Malminetsintäluvan haltijan on silti huomioitava tutkimustöissään myös vireillä olevan Simpsiön osayleiskaavan vaikutus. Eikä malminetsinnällä saa vaikeuttaa Simpsiön retkeilyreittien käyttöä.

Kaupunki sisällytti lausuntoonsa myös useita muita muutos- ja korjausesityksiä.

Malminetsintäyhtiön nimi on ehtinyt muuttua prosessin aikana Grafinteciksi viime heinäkuussa.

Uutisoimme toukokuussa, että malmia etsii Beowulf Mining -yhtiön tytäryhtiö Oy Fennoscandian Resources Ab, jonka kautta Lontoon ja Tukholman pörsseissä noteerattu emoyhtiö operoi Suomessa.

Lapualle mielenkiintonsa suunnanneet yhtiöt ovat kohdanneet ankaraa vastarintaa Itä-Suomessa.

Lue myös: Brittiläinen pörssiyhtiö hakee Lapualta valtavaa malminetsintälupaa akkuteollisuuden kaipaamalle mineraalille – Itä-Suomessa vastaavat hankkeet kokevat ankaraa vastustusta .

Malminetsintä on tarkoin säädeltyä

Malminetsintäluvan haltijan on hyvissä ajoin etukäteen ilmoitettava kirjallisesti malminetsintäalueeseen kuuluvien kiinteistöjen omistajille kaikista maastotöistä, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa tai haittaa, sekä väliaikaisista rakennelmista.

Malminetsintäluvan haltijan on ilmoitettava maastotöistä Tukesille ja Etelä-Pohjanmaan elyn ympäristövastuualueelle.

Jos lupa-alueelta löydetään tutkimusten yhteydessä muinaismuistolaissa tarkoitettuja kohteita, täytyy luvanhaltijan ilmoittaa löydöksistä viipymättä alueelliselle vastuumuseolle, Seinäjoen museolle.

Luvansaajan on huolehdittava tutkimustoiminnassaan, ettei eri tutkimusvaiheissa päädy kiintoaineista pintavesiin.

Lapuan malminetsintäalueella saattaa esiintyä liito-oravalle soveltuvia metsiä, joten mahdolliset liito-oravahavainnot täytyy ilmoittaa ely-keskukselle ennen toiminnan jatkamista.

Kun malminetsintälupa on rauennut osittain, kokonaan tai peruutettu, malminetsintäluvan haltijan on välittömästi saatettava malminetsintäalue yleisen turvallisuuden vaatimaan kuntoon, poistettava väliaikaiset rakennelmat ja laitteet, huolehdittava alueen kunnostamisesta ja siistimisestä sekä saatettava alue mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan.

Lisäksi malminetsintäluvan haltijan on tehtävä kirjallinen ilmoitus kaivosviranomaiselle, malminetsintäalueeseen kuuluvien kiinteistöjen omistajille ja muille oikeudenhaltijoille, kun toimenpiteet on saatettu loppuun.

Malminetsintäluvan myöntämisestä ensimmäisenä uutisoi Lapuan Sanomat (lapuansanomat.fi).

Heikki Peltokangas