SEINÄJOKI

Seinäjoen Kyrkösjärvellä sijaitseva Järvilaavu on palanut maan tasalle perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Laavua ylläpitävän Lakeuden latu ja polku ry:n puheenjohtaja Esko Vieri kertoo lauantaina kahvinkeittoon suunnanneen retkeilijän huomanneen, ettei laavua enää ollutkaan.

Lähellä sijaitseva puuvaja ja kaksi wc-rakennusta eivät tuhoutuneet palossa. Lähimmät männyt olivat Vierin mukaan saaneet vähän kuumuutta.

– Jos yöllä olisi tuullut enemmän, palo olisi todennäköisesti levinnyt myös muihin rakennuksiin ja metsään.

Vieri ei usko, että kyseessä olisi vahinko tai onnettomuus. Hän aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen Lakeuden ladun ja polun nimissä.

– Minun silmissäni se näyttää ilkivallanteolta. Nuotiorinki on jäänyt ehjäksi, eikä siinä ollut palaneita puita.

Seinäjoen kaupungin omistaman laavun alueella ei ole kameravalvontaa.

– Se on asia, mistä pitää keskustella kaupungin kanssa.

Laavuja on palanut ennenkin

Järvilaavu sijaitsee Kyrkösjärven pohjoispäässä, noin kilometrin päässä lähimmästä tiestä.

Kyseessä on jo toinen kerta, kun Järvilaavu on palanut. Lauantain vastaisena yönä palanut laavu valmistui vuonna 2008. Jouppilanvuoren elämysreitin Lepakkolaavu puolestaan tuhoutui tulipalossa vuonna 2019.

– Kyllä tässä verenpaine nousee ja kiukku tulee, mutta ei auta kuin laittaa uutta matoa koukkuun, toteaa Vieri.

Vieri aikoo keskustella maanantaina uuden laavun rakentamisesta kaupungin edustajien kanssa.

– Järvilaavu on suosittu paikka erityisesti lapsiperheiden keskuudessa, ja monille olisi varmasti suuri pettymys, jos tilalle ei tulisi uutta laavua.

Järvilaavun sijaan retkeilijät voivat nyt suunnata esimerkiksi Jouppilanvuoren elämysreitillä sijaitsevalle Lepakkolaavulle tai Käpälikön lähellä sijaitsevalle Oravalaavulle, Vieri vinkkaa.

Seinäjoen kaupunki tekee rikosilmoituksen

Seinäjoen kaupungin liikuntatoimenjohtaja Jari Mäkelä vahvistaa, että laavun palamisesta tehdään rikosilmoitus myös kaupungin toimesta. Palon syttymissyyllä hän ei vielä halua spekuloida.

– On kurjaa, että taas kävi näin. Ihmiset ovat käyttäneet laavua todella paljon erityisesti korona-aikana, ja valtaosa käyttäjistä on fiksuja.

Kameravalvontaakin on Mäkelän mukaan harkittu, mutta toteutus ei ole aivan yksinkertaista.

– Silloin meidän pitäisi asentaa kameroita pitkin Jouppilanvuoren aluetta.

Mäkelä uskoo, että tuhoutunut laavu korvataan uudella.

– Todennäköisesti tilalle rakennetaan uusi laavu talkoolaisten kanssa. Kustannusarvio sille on noin 5 000–10 000 euroa.

Maria Hietala