The Rasmus peruu Seinäjoen keikkansa, paljastaa myös syyn – korvaaja löydetty jo

SEINÄJOKI

The Rasmuksen Dead Letters -albumin erikoiskeikka on peruuntunut Seinäjoella Stadionfest-tapahtumassa elokuussa.

Bändi kertoo syyksi mahdollisuuden lähteä levyttämään Yhdysvaltoihin kyseisenä ajankohtana.

Seinäjoen keikan piti olla The Rasmuksen ensimmäinen esiintyminen puolentoista vuoden jälkeen. Viimeksi yhtye esiintyi Mexico Cityssä maaliskuussa 2020, juuri ennen koronaviruspandemian puhkeamista.

Yhtyeen nettisivuilla Seinäjoen keikka vielä näkyy. Sen jälkeen tulossa olevat keikat ovat lokakuussa Saksassa.

The Rasmuksen korvaajaksi saapuu Ellinoora, joka esiintyi tapahtumassa myös viime vuonna.

OmaSp Stadionilla järjestetään kolmas Stadionfest-tapahtuma 20.–21.8.2021. Festivaalikäyttöön valjastetun stadionin lavalle nousevat muun muassa Haloo Helsinki!, Eppu Normaali, Kolmas Nainen, Arttu Wiskari, Happoradio, Atomirotta, Blind Channel sekä Ida Paul & Kalle Lindroth.

Kommentoi



Suosituimmat
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
  • Uutiset
  • Urheilu