Harjateräksen uudet muodot – Luukon siskosten tuotesarjan idea sai inspiraation Uppalan Kartanosta

Laura Väreen, Pia Luukon ja Anu Luukon yhteistyönä valmistui harjateräksestä valmistettu tuotesarja.
Laura Väreen, Pia Luukon ja Anu Luukon yhteistyönä valmistui harjateräksestä valmistettu tuotesarja.
Kuva: Jaakko Elenius

Idea puutarhakalusteista synnytti projektin, jonka seurauksena monta vuotta myöhemmin Uppalan Kartanolla päästiin viettämään Luukko Living -tuotesarjan lanseeraustilaisuutta.

Pohjanmaan Raudoitteen yrittäjä Pia Luukko ja Uppalan Kartanon ravintolayrittäjä Anu Luukko saivat alustavan idean tuotesarjalle jo vuonna 2010, mutta idea jätettiin tuolloin vielä hautumaan.

Keväällä 2020 alkoi tapahtua, kun projektiin lähti mukaan taiteen maisteri, metalliartesaani ja muotoilija Laura Väre Helsingistä. Väre oli valittu edeltävänä vuonna 2019 Vuoden Nuoreksi Muotoilijaksi.

– Innostuin heti, kun minuun otettiin yhteyttä. Oli inspiroivaa päästä suunnittelemaan ja rakentamaan näin isoa kokonaisuutta kerralla, Väre kiittelee.

Väreeltä löytyi ennestään kokemusta ja osaamista metallin muotoilusta, mutta harjateräs oli uusi haaste.

– Materiaalituntemus auttoi kovasti suunnittelutyötä, mutta harjateräs on materiaalina vielä hieman haastavampi työstää. Tämä rajaa omalla osallaan muotoilumahdollisuuksia, Väre avaa.

– Materiaali on lisäksi itsessään melko maskuliininen. Keveämmän ja pehmeämmän muodon esiintuominen oli mielenkiintoinen prosessi, Väre jatkaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Monen muotin projekti

Projektin aikana Väre sai keskittyä muotoiluun ja suunnittelutyöhön, Pia Luukko tekniikkaan ja toteutukseen ja Anu Luukko kaupalliseen puoleen.

– Kaikilta löytyy omat osa-alueet ja vahvuudet, jotka ovat täydentäneet toisiaan projektin eri vaiheissa, Anu Luukko summaa.

Aluksi suunnitelmissa oli toteuttaa muutama pienempi tuote, mutta projektin edetessä löytyi innostusta kasvattaa tuotesarjaa.

– Aluksi taisi olla tuoli ja pöytä ja siitä se lähti, Pia Luukko muistelee.

Harjateräs ei ole tyypillisin materiaalivalinta vastaavissa tuotteissa.
Kuva: Jaakko Elenius

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yrittäjyys tuo vapautta ja vastuuta tekemiseen

Haastateltavia kiehtoo yrittäjyydessä eniten vaihtelevuus.

– Jokainen päivä on erilainen ja täynnä mahdollisuuksia tarttua uusiin asioihin oman mielenkiinnon mukaan, Pia Luukko kertoo.

– Sellaista luovaa hulluutta ja vapautta tekemisessä, Anu Luukko täydentää.

– Muotoilussa sen huomaa ideoinnin vapaudessa, kun saa valita mielenkiintoisia projekteja ja antaa luovuuden virrata, Väre ynnää.

Tuoteryhmä lanseerattiin torstaina Uppalan Kartanolla.
Kuva: Jaakko Elenius

Yrittäjyyden varjopuolena on ennakoimattomuus. Maailmantilanteen vaihtelut iskevät erityisen rajusti yrittäjiin, mutta normaaliolosuhteissakin ennakoimattomuus on jatkuvasti läsnä.

– Esimerkiksi seuraavan kuukauden tilannetta ei voi ikinä tietää varmasti, koska siihen vaikuttaa niin moni asia, Anu Luukko avaa.

– Ja kun tähän tulee päälle yrityksen työntekijät, ei olekaan enää vastuussa pelkästään omasta työstä ja elämästä, vaan myös monen muun toimeentulosta, Pia Luukko jatkaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Projekti osana yrittäjäarkea

Luukoilla on yrittäjyys niin sanotusti geeneissä. Muun muassa molemmat vanhemmat ovat näyttäneet mallia yrittäjinä, joiden lisäksi siskosten isoäitikin on toiminut yrittäjänä.

– Yrittäjänaisia löytyy jo monesta polvesta, Anu Luukko ynnää.

Kolmen vuoden mittainen projekti on siirtynyt lanseerausvaiheeseen. Jokaisella on pyörinyt tuotesarjan suunnittelutyön ja toteutuksen aikana taustalla myös muu tekeminen yritysten ja projektien puolesta. Luukot ja Väre pitävät ajatukset avoinna jatkoa ajatellen, mutta aikovat keskittyä nyt juuri julkaistuun tuotesarjaan ja muihin meneillään oleviin asioihin.

– Nyt on hyvä hengähtää ja keskittyä seuraavaan vaiheeseen, eli tuotesarjan myyntiin, Pia Luukko naurahtaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje