Hirvenmetsästykseen osallistunut mies kuoli Ähtärissä – "Ajoin passipaikalle, ja siellä oli auto takaperin ojassa ja etuovi avoinna"

Arkistokuva.
Arkistokuva.
Kuva: Tomi Kosonen

Ähtärissä on kuollut metsästämässä ollut mies puolitoista viikkoa sitten perjantaina puolenpäivän aikoihin.

– Asiaan ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä poliisi tiedota asiasta tai kuolemansyystä enempää, kertoo rikoskomisario Juha Nappari Pohjanmaan poliisilaitokselta.

– Metsästystilanne, kertoo Nappari, mutta hän ei avaa tapausta tämän enempää.

Yhtä niukasti hän kertoo esimerkiksi siitä, kuka teki hälytyksen tapahtumapaikalle.

– Selvitämme kuolemansyytä, ja siihen liittyvät asiat ovat ehdottomasti salassa pidettävää tietoa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

"Mieli maassa koko porukalla"

Toimituksen saamien tietojen mukaan hirvenpyyntiin osallistunut henkilö on löydetty oman autonsa alta.

Tapahtumapaikka on noin 20 kilometriä Ähtärin keskustasta.

– Menehtynyt henkilö oli ajanut autolla ja mennyt passiin metsäautotien päähän. Oma koirani meni hirvien perässä passipaikan ohi, mutta koira sitten jo palasi takaisin päin. Yritin puhelimitse tavoitella passiin mennyttä henkilöä, kertoo metsästykseen osallistunut ja ensimmäisenä tapahtumapaikalle tullut henkilö, joka on eräs jahtipäälliköistä.

– Päätin ajaa suoraan passipaikalle, ja siellä oli auto takaperin ojassa ja etuovi avoinna.

Paikalle hälytettiin niin ensihoito kuin pelastuslaitos. Auton alta löydetty henkilö oli kuitenkin jo menehtynyt.

– Parkkialue tien päässä on leveä, mutta se ihmetyttää, miten auto on lähtenyt tulemaan alaspäin viettävää maata pitkin ja päätynyt ojaan, toteaa paikalle ensimmäisenä saapunut henkilö.

Kyseiseen hirvenmetsästykseen osallistuneet pitivät tapahtuneen jälkeen jonkin aikaa taukoa pyynnistä.

– Nyt on vähän yritetty jatkaa, mutta mieliala koko porukalla on varmasti melko lailla maassa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje