Ilmajoen musiikkijuhlat siirtyy kesäkuulle 2021. Koronavirusepidemiasta johtuvan valmiuslain ja poikkeustilanteen vuoksi tapahtuma on päätetty siirtää vuodella eteenpäin.
Tapahtumassa oli muun muassa tarkoitus kantaesittää uutta lapuanliikkeestä kertovaa oopperaa Hiljaiset perivät maan.
– Ratkaisu on tehty raskain mielin kaikkia koskettavan, ennalta-arvaamattoman epidemiatilanteen vallitessa. Meille on tärkeintä huolehtia esiintyjiemme, työntekijöidemme ja asiakkaidemme terveydestä ja turvallisuudesta. Myös konserttiohjelmisto siirtyy seuraavalle kesälle, toiminnanjohtaja Sari Hanka kertoo.
– Kantaesityksen siirtäminen vuodella eteenpäin on surullinen mutta ainoa mahdollinen päätös, ohjaaja-libretisti Tuomas Parkkinen sanoo.
Sari Hanka kertoo, että asiakkaiden lunastamat lipputilaukset ja varaukset siirtyvät automaattisesti seuraavalle kesälle.
– Olemme jo suunnanneet katseemme seuraavan kesän suunnitteluun ja suhtaudumme luottavaisesti tulevaan.
Uuden oopperan teko oli hyvässä vauhdissa, kun epidemia iski.
– Lavasteita rakennettiin jo, puvut valmistuivat hyvää vauhtia ja solistit ja kuorot opettelivat osiaan, kun koronaepidemia pysäytti kaiken. Oopperaa voi rakentaa ja harjoitella vain isolla joukolla, yhdessä kasvokkain. Lopputulosta esitetään aina suurelle yleisölle. Vallitsevassa poikkeustilanteessa mikään näistä ei olisi ollut mahdollista, Parkkinen toteaa.
Jukka Linkolan säveltämä Hiljaiset perivät maan – ooppera lapuanliikkeestä kantaesitetään 10.6.2021. Teoksen libretosta ja ohjauksesta vastaa Tuomas Parkkinen.

