Ilmajoen musiikkijuhlat peruu kesän pääesityksen – Loppukesälle suunnitteilla uutta ohjelmistoa

Ilmajoen musiikkijuhlat siirtää tämän vuoden pääesitystään vuodella eteenpäin. Kuva vuoden 2015 tapahtumasta. Kuva: Jussi Asu

ILMAJOKI

Hiljaiset perivät maan – ooppera lapuanliikkeestä siirtyy kesäkuulle 2022. Musiikkijuhlilla oli valmisteltu uuden oopperan kantaesitystä tulevalle kesäkuulle.

Esitystä siirretään vuodella koronaviruspandemian vuoksi.

- Viime keväänä tehdessämme raskaan päätöksen tapahtuman siirtämisestä emme olisi koskaan uskoneet olevamme samassa tilanteessa jälleen tänä keväänä, toiminnanjohtaja Sari Hanka kertoo tiedotteessa.

Musiikkijuhlat kertoo valmistelevansa uutta ohjelmistoa loppukesälle.

– Elokuun ensimmäisellä viikolla Ilmajoella pääsee nauttimaan elämyksellisistä konserteista. Tiedotamme ohjelmasta myöhemmin lisää, Hanka sanoo.

Tämän vuoden kantaesityksen esteenä on oopperan harjoitukset, joita Musiikkijuhlat ei pysty aloittamaan koronan vuoksi.

– Oopperaa voimme harjoitella vain koko isolla esiintyjäjoukolla yhdessä ja lopputulosta esitetään aina suurelle yleisölle. Vallitsevassa tilanteessa tämä ei ole mahdollista, Hanka sanoo.

Hiljaiset perivät maan -oopperan lunastetut lipputilaukset sekä varaukset siirtyvät festivaalin mukaan automaattisesti seuraavalle kesälle.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje